Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PlayStation 4 Slim julkaistaan syyskuussa, mikäli Eurogamerin luotettavaksi väitettyjä lähteitä on uskominen.

Huhut eivät vaikuta täysin tuulesta temmatuilta, sillä Sony järjestää PlayStation Meeting -tapahtuman syyskuun 7. päivänä. Pikkulinnut ovat liverrelleet, että japanilaisjätti paljastaisi tapahtumassa myös astetta tehokkaamman PlayStation Neo -konsolinsa julkaisuajankohdan.

Lisäpontta huhuille antaa vastikään verkkoon vuotaneet kuvat tutuksi tullutta PlayStation 4 -mallia pienemmästä konsolista. Vaikka kuvien oikeellisuudesta ei voikaan mennä takuuseen, on kyseessä kohtuullisen vakuuttavan oloisia tekeleitä. 

Kommentit

Ehdin jo viikonloppuna väittää Tontsalle, että aivan varmasti ei tule mitään slimmiä. Olisin pitänyt todennäköisempänä sitä, että vain sisukset menevät uusiksi jolloin valmistuskustannukset pienenevät ja vähittäismyyntihinta olisi puristettu jonnekin 249€:n hujakoille. Mutta ei. Pakko oli tehdä uusi ja entistä merkittävästi rumempi malli.

No, onneksi löytyy se alkuperäinen, jonka mahdollisesti korvaa Neo joskus tulevaisuudessa. Tuo slimmi on aika karsean näköinen kapistus.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi