Minne Wii seilasi?

Liike-elämässä on perinteisesti tunnistettu kolme tapaa menestyä: voi yrittää olla halvin, voi yrittää olla jossain asiassa paras, tai voi yrittää palvella tiettyä asiakasryhmää paremmin kuin kukaan muu. Tätä nyrkkisääntöä ei kuitenkaan tarvitse noudattaa, jos onnistuu löytämään markkinan, jolla ei ole vielä kilpailua.

Wii onnistui tavallaan iskemään tällaiseen rakoon. Siinä missä Gamecube oli positioitu käytännössä identtisesti PlayStation 2:n ja Xboxin kanssa, Wii pyrki olemaan jotain ihan muuta. Se oli raudaltaan huomattavasti heikompi kuin Xbox 360, se maksoi merkittävästi vähemmän kuin PlayStation 3, ja sen markkinointiviestintä keskittyi yksinkertaisen hauskuuden korostamiseen. Wii Sportsin tennis oli kokemus, jollaista kukaan ei ollut aikaisemmin tarjonnut, ja alle kolmensadan euron hinnalla puhuttiin varsinkin joulukaupoilla lähes heräteostoksesta. Suosio oli valtaisa.

Nintendo Wii KonsoliFINin katsastuksessa

Wii voitti sillä, että se ei kilpaillut. Harva näki Wiin vaihtoehtona boxille tai pleikkarille; se hallitsi täysin omaa tuotekategoriaansa, jossa ei ollut vaihtoehtoja. Core-pelaajat ostivat Wiin tehokonsolin rinnalle, Nintendo-fanit ostivat Wiin Marion ja Zeldan takia, ja satunnaiset pelaajat ostivat Wiin, koska se lupasi helposti lähestyttävää riemua.

Oliko meri alun perinkään sininen?

Nintendo Wiitä on ylistetty siitä, että se toi uutta yleisöä pelien pariin, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa. Suuri osa Wiin viehätyksestä perustui siihen, miten vähän se oli videopelilaite. Wii Sports, Wii Play ja Wii Music toimivat ilman hankalien kontrollien ja mekaniikkojen opettelua, ja suurimmalle osalle konsolin ostaneista ne olivatkin ainoat pelit, joiden parissa viihdyttiin yhtään pidempään. Lisenssipelit myyvät nimillään, mutta kokeilussa Ice Age ja Wall-e saattavat osoittautua pettymyksiksi. Vaikka ne ovat keskinkertaisia pelejä, ne ovat kuitenkin oikeita pelejä, eivätkä ne lähestyttävyydessään vedä vertoja tenniksen yksinkertaisuudelle.

Casualeja pelaamassa Wiillä

Suurelle yleisölle Wii ei siis ollut pelikonsoli, vaan innovatiivinen interaktiivinen lelu, joka vetosi kaikeinikäisiin. Siinä missä joulujen hittilahjoja aikaisemmin olivat Lego Technicit ja Beybladet, hetken aikaa Wii päätyi jokaiseen vähänkään parempituloiseen kotiin. Jos sellaisen onnistui kaupasta löytämään. Ja nyt mukulat (ja isät) haluavat dronen.

Toisaalta Wii ei myöskään tuonut massoja videopeliharrastajiksi. Korjaus: heistä ei tullut samanlaisia videopeliharrastajia kuin ne miljoonat Final Fantasyn, Bloodbornen tai Watch Dogsin hakkaajat, jotka ennakkotilaavat tai muuten ostavat kaikki isot nimikkeet julkaisupäivänä. Wiin keilailusta on tie todennäköisemmin johtanut Windowsin pasianssiin tai älypuhelimilla pelattaviin Candy Crusheihin ja Clash Royaleihin.

Houkutteleva kangastus

Jahtaako Nintendo nyt siis väärää markkinaa? Tulkittiinko Wiin menestyksen syyt virheellisesti? Tiedetäänkö Kiotossa, kenelle Switchiä halutaan myydä?

Markkinointiviestinnästä on vaikea päätellä Switchin kohdeyleisöä, mutta kaikesta päätellen se ei ole sama kuin Wiin aikoihin. Mainoksissa vilahtelevat hipsterit istuvat välillä telkkarin ääressä, välillä lentokoneessa, välillä brooklynilaisen talon katolla. Heillä on joskus kädessä iso peliohjain, joskus pieni peliohjain ja joskus tabletti, jossa on peliohjain. Potentiaalisimmaksi killer-appiksi on mainittu 1-2 Switch, mutta voiko kukaan vakavalla naamalla väittää, että tenniksestä aikoinaan riemastunut mummu tajuaa mitään siitä, mitä mainoksessa yritetään esittää?

Reggie Fils-Aime yrittää kiteyttää arvolupauksen yhteen virkkeeseen: "Switch on kotikonsoli, jolla voi pelata missä tahansa, kenen kanssa tahansa." Mutta tämä ei vastaa kaikkein perustavimmanlaatuiseen kysymykseen: miksi. Miksi minun pitäisi olla kiinnostunut? Miksi haluaisin pelata kotikonsoliani muualla kuin kotona? Tai jos tykkään pelata matkan päällä, miksi haluaisin tehdä sitä nimenomaan kotikonsolillani? Mikä on se ongelma, jonka Switch ratkaisee kilpailevia vaihtoehtoja paremmin? (Miksi-kysymyksen olennaisuudesta on muuten julkaistu todella loistava Simon Sinekin TED-konferensissa pitämä puhe, joka kannattaa katsoa: linkki.)

Switch on paljon lähempänä Wii U:ta kuin Wiitä. Wii toteutti yhden oivalluksen erinomaisesti ja kaappasi tällä (ainakin näennäisesti) uuden markkinan. Wii U ja Switch sen sijaan yhdistelevät vanhoja kikkoja päämäärättömältä vaikuttavalla tavalla. Ne eivät yrittäneet tehdä yhtä asiaa paremmin kuin kukaan muu, ne eivät pyri palvelemaan mitään tiettyä asiakassegmenttiä paremmin kuin kukaan muu, eikä varsinkaan Switch ole edes halvempi kuin vaihtoehdot. On vaikea nähdä, miten Switch onnistuisi valloittamaan markkinat edeltäjäänsä paremmin.