Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Kymmenettä juhlavuottaan viettävä Peliviikko käynnistyy ensi viikon maanantaina, 9. marraskuuta.

Peliviikon tapahtumakartalta voi tutkiskella oman paikkakunnan ja lähialueitten tapahtumia. Myös verkossa on paljon pöhinää, kuten työpajoja sekä yhteispelituokioita. Lähes kaikki aktiviteetit ovat maksuttomia sekä avoimia.

"Pandemia-aikana on ollut erityisen innostavaa nähdä, kuinka monipuolista peleihin liittyvää ohjelmaa paikalliset tapahtumajärjestäjät ovat keksineet. He ovat perustaneet Discord-palvelimia, miettineet pelillisiä somekilpailuja ja opetelleet tekemään verkkolähetyksiä tarjotakseen meille valoa ja iloa vuoden pimeimpänä aikana", kertoo Peliviikon koordinaattori Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista.

Erilaisia tapahtumia ovat järjestämässä Pelikasvattajien verkoston monipuoliset ammattilaiset. Toimijoita on kirjastoista, nuorisotoimista, kouluista, oppilaitoksista, järjestöistä, yrityksistä sekä muista pelikasvatusta edistävistä organisaatioista.

Game Makers of Finlandin suojelemaa Peliviikkoa vietetään 9.–15.11.2020.

Peliviikon muistilista:

Game Makers of Finland eli Peliala ry on tämän vuoden Peliviikon virallinen suojelija

Peliviikko juhlii 10. juhlavuottaan – kuinka tähän tultiin? Lue Peliviikon lyhyt historiikki tästä: Vuonna 2007 Jenny...

Julkaissut Peliviikko Keskiviikkona 21. lokakuuta 2020

Kommentit

Tänä vuonna ei järjestetä pelikeräystä koronan takia. Harmittaa kun viime vuonna olin saamaton enkä saanut vietyä ds pelejä keräykseen.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi