Analyytikko: Seuraava Zelda jo ensi vuonna
Nintendon Shigeru Miyamoto kertoi kuitenkin hiljattain, ettei seuraavaa Zeldaa esitellä vielä välttämättä edes ensi vuoden E3-messuilla.
DSi myi pikavauhtia miljoonan
Kaikkiaan DS-laitteita on myyty Japanissa jo huimat 25 miljoonaa ja maailmanlaajuisesti noin 90 miljoonaa kappaletta.
Halo: Combat Evolved puoleen hintaan Xbox Livestä
Xbox Originalsissa julkaistut Xbox-hitit eivät sisällä uusia ominaisuuksia tai parannuksia alkuperäiseen verrattuna.
WiiWare-kauhupelin ensimmäinen traileri nähtävillä
Pelistudion muihin nimikkeisiin kuuluvat mm. Shantae (Game Boy Color) sekä Contra 4 (DS).
Blogivuosi 2008
Vuosi 2008 oli KonsoliFIN Blogille ensimmäinen kokonainen blogivuosi. Vaikka kesähelteillä blogaaminen sujui suorastaan ruuhkaksi asti, syksyä kohti tahti hiukan hiipui. Syitä on varmasti monia, syyskiireiden alkaminen 'oikeassa elämässä' ja sivuston uudistuminen syksyn aikana lienevät ne kaikkein pahimmat. Tässä parhaita poimintoja vuoden varrelta.
"Britney jälleen ilman pikkupöksyjä, katso kuvat!"
Lehti: Wii vie kymmenen sairaalaan viikoittain
"Wii-itis" -traumasta kärsivät kokevat yleensä suunnatonta kipua oikeassa olkapäässään tai polvessaan. Monet ovatkin kertoneet pelanneensa tennis- tai juoksupelejä, jotka aiheuttavat äkillisiä liikkeitä ja venytyksiä.
Lehti: Wii vie kymmenen sairaalaan viikoittan
Brittiläinen The Sun -sanomalehti, joka tunnetaan parhaiten kolmossivun tytöistään, uutisoi jopa kymmenen Wii-pelaajan joutuvan turvautumaan sairaalapalveluihin viikoittan.
"Wii-itis" -traumasta kärsivät kokevat yleensä sunnatonta kipua oikeassa olkapäässään tai polvessaan ja monet ovatkin kertoneet pelanneensa tennis- tai juoksupelejä, jotka aiheuttavat äkillisiä liikkeitä ja venytyksiä.
Secret of Mana Tapaninpäiväksi (Päivitetty)
Samana päivänä ladattavaksi saadaan myös Sega Master Systemin Sonic the Hedgehog 2 (500 Wii-pistettä).
(Päivitetty 23.12. 2008)
Palapelejä jouluaattona Live Arcadeen
Microsoft on paljastanut myös hieman lukuja Live Arcaden kuluneesta vuodesta. Verkkopalvelusta ladatuilla peleillä on tienattu yhteensä yli 1,25 miljardia pistettä Gamerscorea ja saatu lähes 100 miljoonaa saavutusta.
Banjo-Kazooien tekstiongelmiin päivitys
Päivitys koettiin aiheelliseksi, kun monet pelaajat voivottelivat keskustelujen tekstityksen näkyvän liian epäselvästi matalammilla resoluutioilla. Keskustelut käydään pääasiassa ilman ääninäyttelyjä.
Brittilistalle yllätysykkönen jouluksi
Moottoripyöräilyä Xbox Livestä
Demon voi laittaa latausjonoon kätevästi Xbox.comista. Latauksen valmistumista odotellessa tulevaan koitokseen voi valmistautua vaikkapa lukaisemalla pelin arvion KonsoliFINistä.
Pain PS3:n suosituin ladattava peli
Lepakkomies näyttävissä kuvissa
Kehityksestä vastaa brittiläinen Rocksteady Studios ja tarinan on työstänyt Batman: The Animated Series -piirrettyä kynäillyt Paul Dini. Batman: Arkham Asylum julkaistaan PS3:lle, Xbox 360:lle PC:lle ensi vuoden aikana.
Resistance 2
Omasta mielestäni loistava FPS peli, jonka yksinpelikampanja oli erittäin koukuttava ja ympäristöt vaihtelevia. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Suomenkilisyys hieman häiritsi aluksi, mutta kyllä siihenkin tottui hetken päästä, eikä lopulta häirinnyt ollenkaan.
Puhe palaa PS3:n Homeen
Tänään kuitenkin julkaistaan Homen 1.05-päivitys, joka tuo "voice chatin" takaisin pelaajan omistamiin huoneistoihin ja klubitiloihin. Julkisissa tiloissa kommunikointi onnistuu edelleenkin vain tekstaamalla ohjaimella tai näppäimistöllä.
Wiin mysteeripelin video kummastuttaa netissä
Videon lisäksi muuta tietoa ainakaan IGN ei ole suostunut paljastamaan, mutta mainoksessa nähtävällä tv-ruudulla vilistävistä kuvista pitäisi ainakin yhden olla itse pelistä. Sivuston otsikkona lukee "Only a Man", mutta kyseessä ei ole välttämättä pelin nimi.
Mirror's Edge
Peli on hyvin erilainen kun mihin normaalisti on totuttu. Lyhyesti: Erinomainen pelattavuus, hieno "sielläolon tuntu", kiva graafinen tyyli ja hyvä toteutus. Juoni olisi tosin kaivannut hieman hiomista ja vaihtelua olisi voinut olla enemmän, mutta kokonaisuutena kannattaa koettaa ainakin demoa.
Loppujen lopuksi peli nojaa kuitenkin liikaa yhteen temppuun, ja vaikka peli muuten on kohtuu kiehtova, sanoisin että ei kannata ihan täyttä hintaa tästä maksaa.
Need for Speed: Hot Pursuit 2
Loistava peli! Vieläkin jaksaa pelata. Poliisihelikopterit rocks!
Telekineettistä FPS-räiskintää ladattavaksi tehokonsoleille
Yksinpeli sisältää kymmenen tehtävää kaikille pelin kolmelle päähahmolle. Pisteitä keräämällä pelaaja saa uusia kykyjä ja samalla avautuu uusia muokkausmahdollisuuksia. 16-pelaajan moninpelistä löytyvät perinteiset Death Match -, Team Death Match -, Capture the Flag - ja Assault-vaihtoehdot.
PixelJunk Monsters PSP:lle
Take-Two käytti 11 miljoonaa EA:n torjumiseen
EA tarjosi Take-Twosta parhaimmillaan noin 25 dollaria osakkeelta, jota Take-Twon hallitus kuitenkin piti liian alhaisena yhtiön arvoon nähden. Tällä hetkellä Take-Twon osakkeen arvo on New Yorkin pörssissä vain 8,43 dollaria.
Videopeleistä voi olla apua ikääntyneiden aivoille
Tutkimukseen osallistui 40 60-70-vuotiasta aikuista, jotka sattumanvaraisesti jaettiin pelaajiin ja vertailuryhmään, joka ei pelannut. Kuukauden aikana pelaajaryhmä vietti noin 23 tuntia aikaa Rise of Nations -PC-strategian parissa.
Haze
Kun lyhyeeseen ja vaisuun yksinpeliin lisätään surkea grafiikka ja kiikkerät ajoneuvot niin lopputulos ei voi olla hyvä. Kuitenkin hauskaakin on ollut tämän pelin kanssa kun vedettiin kaverin kanssa läpi. ansaitsisi 2,5/5 tähteä.
Tiger Woods PGA Tour 09
Itse en tykännyt lainkaan. 08 on jopa parempi kuin tämä. Rahastuksen makua...
Ensimmäinen Broken Sword kääntyy Wiille ja DS:lle
Shadow of the Templars on PC:lle vuonna 1996 ilmestynyt point and click -tyylinen seikkailupeli. Myöhemmin samana vuonna se nähtiin myös Playstationilla ja vuonna 2002 GameBoy Advancella.
Gamestop: DS-konsoleita ei riitä kaikille
Gamestop järjestää tänä jouluna varausohjelman, joka takaa DS Liten asiakkaalle vasta 28.12.-15.1. välisenä aikana. Vastaava järjestely tehtiin viime jouluna Wiin kanssa.
Nintendo DS:ää myytiin marraskuussa huimat 1,56 miljonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa.
Segalta jouluntoivotus pelaajille
Traileri sisältää videokuvaa muun muassa Wiille saapuvista peleistä House of the Dead: OVERKILL, MadWorld, The Conduit ja Sonic & The Black Knight. Katso jouluisa video täältä.
Rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta!
PlayStation 3:lle ensi vuonna 3D-pelejä?
– Stereoskooppinen 3D-pelaaminen on tulossa konsoleille ja me lisensoimme teknologian. Tietääksemme ominaisuuden lisääminen käyttöjärjestelmän päivityksellä onnistuu vain PS3:lla, toisin kuin muilla konsoleilla, sanoi Blitz Gamesin Andrew Oliver.
Monster Jam: Urban Assault
LittleBigPlanet on nyt 1.07
Versiolla 1.07 LittleBigPlanetin pod-valikosta löytyy LittleBigStore, josta pääsee suoraan lataamaan peliin tarjolla olevaa maksullista ja maksutonta sisältöä. Enää ei siis kiireisimmänkään tasosuunnittelijan tarvitse erikseen vaivautua käymään PS3:n Storessa.
LittleBigPlanet
Pienen, suuren planeetan avajaiset
----------------------------------------------------
En osaa kuvailla sitä huomion määrää, jonka media on kohdistanut tähän peliin, olen saanut keräillä leukojani lattialta useammin kuin kerran lukiessani erinäisiä uutisia kohdistuen tähän peliin, ja sen alinkaaren alkuvaiheen mutkiin. Jotain niin käsittämätöntä se kuitenkin oli, että on peräti kummallista, että sitä ei myyntilukuja syynäämällä keksi.
EA sulki Need for Speed -studionsa
Ilmaista demoherkkua PS3:n Storeen jouluaattona
WipEout HD -demossa pääsee pelaamaan yhtä rataa, mutta muita pääsee vain katsomaan. Demon kautta on mahdollista myös ostaa peli alennettuun hintaa 8. tammikuuta asti. Tarjoushintaa ei kerrottu, mutta tällä hetkellä WipEout HD:n listahinta on 17,95€.
Sony-pomo: Pelit ovat medialle vain syntipukki
– Videopeleillä on tavallaan uskottavuutta Britanniassa, mutta usein tulee tunne, että olemme vain Daily Mailin ja Keith Vazin (paikallinen kansanedustaja) syntipukkeja. Aina löytyy jotain, jossa pelit kuvataan pahana asiana. Saksassa tilanne on pahempi, Hollannissa sitäkin pahempi ja Skandinaviassa kaikkein pahin, Reeves manasi.
Crackdown-miehiltä uusi studio ja ehkä jatko-osa
Pelaajat ovat hamunneet jatko-osaa Crackdownille sen julkaisusta lähtien, mutta alkuperäisen pelin luonut Real Time Worlds on täydessä työn touhussa All Points Bulletin -verkkopelinsä kanssa.