Konsoliportaali-tarinaan lisätty osat V ja VI
Osat VII ja VIII tulevat sivuille 15.10 mennessä!
- Parannettu grafiikkamoottori
- Autojen yksilöinti mahdollista (esim. vanteet)
- Skenaariopohjainen pelimoodi
Advance Wars DS:n tavoin uusi Pokémon-peli nimeltä Pokémon Dash liittyy Nintendon uusien julkaisujen joukkoon.
Sekä tavallinen Halo 2 että sen keräilijäversio tullaan virallisesti julkaisemaan 11. marraskuuta.
Tarjolla on 10 tapausta, jotka pelaaja selvittää kuulustelemalla ja tutkimalla. Sarjan näyttelijät ovat mukana myös peleissä niin kasvoineen kuin äänineenkin. Hinnallakaan ei julkaisua pilata, vaan se asettunee jonkin verran päälle 30 euron hintaluokkaan.
Kingdom Under Fire tarjoaa Live-tuella höystettyä strategiaa, mahdollistaen 150 yksikön yhtäaikaisen taistelun 60 eri kartalla. Pressitiedotteessa ilmoitetaan julkaisupäiväksi tämän kuun 12. joskaan sen paikkaansapitävyyttä Suomen kohdalla on vaikea mennä lupaamaan.
Pelin sankarittarena on Fiona, joka herää sekavana ja pelokkaana pimeästä linnan kellarista. Tutkimukset linnassa ja sen ulkopuolella paljastavat Fionalle hänen omaa menneisyyttään sekä huolestuttavaa tulevaisuutta.
Adapteri julkaistaan Xboxin lisäksi myös PS2:lle, ja se sisältää esiohjelmoidut näppäintoiminnot suosituimpiin FPS-peleihin. Laite on kuitenkin ohjelmoitava, joten myös adapterin julkaisun jälkeisten pelien pelaaminen onnistuu helposti.
Metal Gear Solid 3: Snake Eater julkaistaan Euroopassa tämän hetkisten tietojen mukaan ensi vuoden maaliskuun loppupuolella.
Kiitämme vastauksista ja päästämme saman tien uuden gallupin valloilleen.
Halo 2:n julkaisupäiväksi on asetettu Pohjois-Amerikassa 9.11. Eurooppaan ja Japaniin peli rantautuu pari päivää myöhemmin 11.11.
Black Hawk Down julkaistiin alunperin PC:lle ja sen Xbox-käännöksestä ilmoitettiin tämän vuoden E3-messuilla. Yksinpeli sisältää 16 tehtävää, ja Xbox Communicatoria pystyy hyödyntämään myös tekoälyn ohjeistamiseen. Livessä peliin pääsee mukaan 16 pelaajaa.