Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Vanhaa ja uutta yhdistelevä Sonic Superstars julkaistaan lokakuussa – Sonic Frontiers saa lisäsisältöä jo ennen sitä

Gamescom-messujen avajaisina toimivan Opening Night Live -lähetyksen yhteydessä kuultiin Sonic-aiheisia uutisia.

Sonic Superstarsissa lyövät kättä niin vanhat kuin astetta modernimmatkin Sonic-tasoloikat. Koko seikkailun voi tahkota läpi jaetulla ruudulla maksimissaan neljän hengen kera. Sonic Superstars julkaistaan 17. lokakuuta PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Trine 5: A Clockwork Conspiracyn pulmakas moninpeli esittäytyy uudella trailerilla

Trine 5: A Clockwork Conspiracy päästää pelaajat ratkomaan jälleen pulmia samalta sohvalta, kuten tuore traileri osoittaa.

Kotimaisen Frozenbyten Trine 5: A Clockwork Conspiracy tuo parrasvaloihin jälleen tutun sankarikolmikon, Pontiuksen, Amadeuksen sekä Zoyan. Kolmesta hahmosta huolimatta mukaan voi valjastaa yhteensä neljä pelaajaa, jotka heitetään ratkomaan toinen toistaan kinkkisempiä puzzleja 2,5-ulotteiseen miljööseen. Moninpeli luonnistuu joko yhteisen sohvan ääreltä tai luonnollisesti myös verkon kautta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Quake II:n remasteroitu painos yllätysjulkaistiin PC:lle, konsoleille ja Game Passiin, vieläpä kokonaan uuden kampanjasisällön kera

Quake II sai huhuillun yllätysjulkaisunsa QuakeCon 2023:n yhteydessä.

Vuonna 1997 julkaistua Quake II -klassikkoa kauttaaltaan ehostavan uusiopainoksen kehitti retropelien modernisointiin keskittyvä Nightdive Studios. Mukana on muun muassa parannellut hahmomallit, videopätkät, valaistusefektit, tekoäly, saavutettavuustoiminnot, laajakuvatuki, 4K-tarkkuus, oikeastaan ylipäätään kaikki mahdollinen.

Jaakko Herranen