Kovien katujen kasvatit
Street Fighter on pelaajan tarina.
Se on pääsarjassa ensimmäinen, jonka huomio ei ole tunnettujen hahmojen vuosikymmeniä kestäneessä taistelussa.
Päähenkilöksi kouliintuu jokaisen oma avatar-hahmo, joka näyttää ja kuulostaa juuri siltä, kuin itse haluaa.
Taistelukentät ovat myös muuttuneet ja toiminta on siirtynyt yksittäisistä suljetuista tiloista liki avoimeen maailmaan.
Meno muistuttaa sekoitusta vanhoista Final Fight - ja Jet Set Radio -peleistä.
Paikkoja voi tutkia vapaasti, mutta tietyt alueet ovat aluksi liian vaikeita koluttavaksi. Samalla tehtävät ja yllärit ovat poskettoman övereitä. Heti alkuun pitää käydä haastamassa ihmisiä otteluihin, jotta pääsee sinuiksi uuden hahmon kanssa.
Eikä innokkaita turpajuhlijoita tarvitse etsiä kaukaa. Koko kaupunki on valmis pistämään toisiaan pataan.
Matsit eivät rajoitu myöskään yksi vastaan yksi -koitoksiin: katutappeluihin mahtuu parhaimmillaan neljä osanottajaa.
Uusi sankarimme etsii mestaria, joka voisi opettaa tälle taidot tulla parhaimmaksi taistelijaksi maailmassa. Suuret haaveet avaavat ovet isompaan koettelemukseen, jonka taustalla häärivät legendaariset soturit ja heidän viholliset. Ikoniset mestarit koulivat uudesta tulokkaasta taistelijan, jossa yhdistyvät jokaisen taistelijan parhaat puolet.
Esitystapa on uudistukselle paras päätös, mitä sarja olisi voinut tehdä tässä vaiheessa. Street Fighter 6 on harvinainen teos monella tapaa, mutta erityisesti siksi, että se uskaltaa ottaa riskejä, jotka korostavat entisestään miksi alkuperäisestä pelistä tuli ikoninen klassikko.
Muutosten tarkoitus on pedata uudelle sukupolvelle sarja siten, ettei sen hervoton mytologia tunnu ylitsepääsemättömältä.
Sen elokuvallinen vertailukohde olisi Star Wars Episode VII: The Force Awakens, jossa vanhat konkarit toimivat oppaina uudessa uljaassa maailmassa. Myös Street Fighter 6 on tulvillaan sitä parempaa nostalgiaa. Sen pelaamisesta tulee hyvälle tuulelle.
Voitto tuntuu henkilökohtaiselta kun huomaa, miten pitkälle hahmo on päässyt. Street Fighter 6 antaa mahdollisuuden jokaiselle luoda oma legendansa, joka tuntuu yhtä tärkeältä kuin mikä tahansa ikonisen sarjan kohtaloista.
Ken vanhoja muistaa
Mikäli tarinamoodi ei innosta, Street Fighter 6 tarjoaa myös perinteisen arcade-moodin.
Pelihallien kasvateille se on ihastuttava annos nostalgiaa, joka nostaa hymyn huulille. Perinteet on tuotu rakkaudella nykypäivään.
Audiovisuaalinen harppaus on häikäisevä, mutta uudistunut ulkoasu ei peitä sitä, mihin alkujaan ihastuttiin. Street Fighter tuntuu yhä täydelliseltä.
Myös moninpeli on saanut kasvojenkohotuksen. Valikoissa odottelun sijaan pelaajat häärivät valtavassa pelihallissa, jossa matseja otetaan pelikabinettien yhteydessä.
Vastapeluria ventatessa voi harjoitella tietokonetta vastaan. Odottavat pelaajat näkee livenä istumassa koneen äärellä, mikä tekee kilpailijan etsimisestä sosiaalisen koitoksen.
Kun pääsee näkemään ottelijat "kasvotusten" ennen eriä, kokemuksesta tulee entistä inhimillisempi.
Moninpelissä näkee myös, miten hienosäädettyjä uudet pelimekaniikat lopulta ovat. Ne eivät tehneet minusta yhtään parempaa taistelijaa, mutta ensimmäistä kertaa vuosiin ei tuntunut siltä, että häviöt johtuivat siitä etten yksinkertaisesti pysty muistamaan kymmeniä eri nappeja yhdisteleviä kombinaatioita.
Pelihallista pienikin ponnistaa
Taistelupelien suurin ongelma on se, että ne ovat hauskoja vain muutaman ensimmäisen kuukauden ajan.
Sen jälkeen niiden yhteisöistä alkaa muodostua suppeampia. Meta-hahmot, ne joilla on kovimmat hyökkäykset, valikoituvat kaikkien käyttöön.
Lopulta yhteisö koostuu enää niistä, jotka pelaavat hiki hatussa päivästä toiseen. Ne ajavat pois kasuaalit ja harjoittelijat.
Street Fighter 6 tavoittelee tämän eriarvoisuuden rikkomista.
Sen uudistettu taistelumekaniikka tekee monimutkaisista hyökkäyksistä helpompia toteuttaa. Useamman näppäinyhdistelmän sijaan pitää muistaa vain yksi nappi ja suunta.
Muutos ei kuitenkaan tee kokonaisuudesta ylivoimaista niille, jotka pelaavat uudella käyttöliittymällä. Se ainoastaan tasapainottaa kokonaisuutta.
Nyt kaikki uusista tulokkaista aina neurodiversiteetin eri kirjoissa oleviin voivat keskittyä itse taisteluun. Sen hienouksissa riittää harjoiteltavaa vuosiksi.
Muutos korostaa Street Fighterin hienouksia entisestään. Taistelut ovat parhaimmillaan hienoa balettia, joissa tieto siitä, milloin torjua hyökkäyksen sijaan voi kääntää koko matsin suunnan.
Vuosien varrella painotus monimutkaisin yhdistelmiin ja erikoishyökkäyksiin oli vaarassa kaataa koko hienovaraisuuden. Viimeistään silloin, kun ohjaimet alkoivat muistuttaa avaruusaluksen ohjaamoa, Capcom ymmärsi yskän.
Esteettömyyttä korostavat valikot ja muokkausmahdollisuudet takaavat sen, että Street Fighter 6 on helposti lähestyttävä ja innostava kokonaisuus vielä vuosienkin päästä.
Päivitykset antavat mahdollisuuden kelle tahansa löytää sisäisen palon harjoitella, kokeilla, epäonnistua ja voittaa omin ehdoin.
Se tekee Street Fighter 6:sta parhaan taistelupelin, mikä markkinoilta löytyy.
Osaako Capcom enää edes epäonnistua? (Niko Lähteenmäki)
Joonatanin arviota lukiessani on pakko myöntää, että allekirjoitan käytännössä arvosanaa myöten kaiken, mitä yllä lukee. Street Fighter 6 tuo hymyn huulille illasta toiseen, minkä lisäksi se on aidosti täynnä tekemistä oleva tasapainoinen ja viimeisen päälle mietitty paketti.
Aina asiat eivät ole olleet näin onnellisesti, sillä vielä reilu vuosikymmen sitten Capcomin teokset vaihtelivat keskinkertaisista "ihan ok" -tasoon. Lisäksi muutaman vuoden takainen Street Fighter V oli julkaisunsa yhteydessä niin häpeällisen keskeneräinen raakile, ettei voi kuin ihmetellä, miten maineikas japanilaiskehittäjä kehtasi pistää moista kuonaa ulos.
Muistin virkistyksenä todettakoon, että hahmoja oli kokonaiset kymmenen, nettipeli toimi surkeasti ja mikromaksut hyppäsivät ahnehtimisen puolelle. Tarinamoodi saatiin sekin ladattavana lisäsisältönä (ilmaiseksi sentään) monta kuukautta myöhässä. Badabim-badabum: hintalapuksi pyöreät 60 euroa. Voin vain kuvitella, miltä ennakkotilaajista tuntui. Toki vitososa on sittemmin päivitetty varsin mainioon kuosiin, mistä todisteena on tätä nykyä jopa seitsemän miljoonaa myytyä kopiota.
Street Fighter 6 on käytännössä edeltäjänsä täydellinen vastakohta. Hahmoja on heti kättelyssä riittävästi, World Tourin Metro Cityssä on nostalgisen hauskaa seikkailla ja pelihallimoodikin löytyy hahmokohtaisten pikkustoorien kera. Klassinen ja moderni kontrollityyli ovat nerokas tapa saattaa vanhat konkarit ja uudet tulokkaat lähemmäs toisiaan.
Capcomin oma RE Engine pöhisee tämänkin pelin taustalla, joten teos on myös graafisesti ja tekniikaltaan laatutyötä. Devil May Cry 5:stä tuttu säveltäjä Yoshiya Terayama on puolestaan loihtinut mukavia melodioita pelaajien kuunneltavaksi yhdistellen kivasti uutta ja vanhaa. Kunhan vain ne kirotut mikromaksut pysyisivät aisoissa ja nettikoodi kasassa myös maailmanlaajuisen julkaisun myötä!
Tekken 8, Mortal Kombat 1 ja seuraavat Injustice sekä Soulcalibur saavat pistää täysillä parastaan, mikäli mielivät haastaa katutappelijat. Capcomilla on nimittäin aidosti tajuttu hyvän tappelupelin ydin, ja se lämmittää sydäntä niin pirusti.
Kommentit
Mielenkiintoista, että meillä
Mielenkiintoista, että meillä on kaksi arvostelijaa, jotka antavat tappelupelille täydelliset arvosanat, puhumatta sanaakaan itse tappelupelin tappelumekaniikoista.
Jäi siis epäselväksi, kuinka monta eri hahmoa meillä on, ja myös heidän liikelistojensa ominaisuudet. Entä liikkuvuus? Olemmeko vielä Street Fighter II:n tasolla, vai onko meillä eteen- ja taaksepäin syöksymisiä? Entä erikois- ja superliikkeet? Lisämekaniikat? Ovatko hahmot monipuolisia, vai olemmeko edelleen samalla tasolla kuin vuonna 1991?
Tappelupelien arvosteleminen on hankalaa, koska tämä genre on ehkä yksi subjektiivisemmista. Mutta puhukaa arvostelijat nyt helvetti itse pelistä, eikä vain ohjauksista tai juonimuodoista!
Voi kumpa olisimme vielä SF2
Voi kumpa olisimme vielä SF2:n tasolla, mutta valitettavasti alaspäen ollaan tultu!
Olisiko sinun hyvä lisätä
Olisiko sinun hyvä lisätä siis kolmas arvostelu kylkeen?
Kiitoksia palautteesta.
Kiitoksia palautteesta.
Sinulla on tuossa hyvinkin validi pointti ja pahoittelut, ettei arvostelu ole ollut yksityiskohdiltaan mieleen. Hahmojen tarkka määrä olisi kieltämättä pitänyt mainita, ja meidän sepustus mekaniikoista on enemmän pintapuolinen pohjustus kuin mitään muuta. Toisaalta molemmat meistä tiedostavat, ettemme ole mitään tappelupelien superlajiniiloja, joten emme lähteneet pätemään jossain, mitä emme osaa, vaan pyrimme ottamaan näkökulmaksi lähinnä yleisen fiilistelyn ja sen, miltä tuntuu hypätä ummikkona mukaan.
"Puolustuksekseni" sanon, että tärkein ohjaukseen liittyvä asia on mainittu, eli tuo classic/modern-aspekti, mikä on mielestäni tärkein uudistus veteraanien ja vasta-alkajien saattamiseksi about samalle viivalle. Mekaniikkojen kattavampi selittäminen olisi toki tässä tapauksessa ehkä ollut paikallaan kuten sanoitkin, mutta pyrimme näkökulmassamme tuomaan ilmi sen, miten helppoa tuohon oli loikata mukaan ja miten kivaa pelatessa oli.
Kiitos vielä uudemman kerran palautteesta, on aina kiva saada rakentavia kehitysehdotuksia. Pyrin itse aina kehittymään kirjoittajana, joten tästä on hyvä ammentaa oppia myös tulevaisuutta ajatellen.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi