Kuva
PS4 ja ohjain sinisellä pohjalla

PS4

PS4, Sonyn näkemys kahdeksannen sukupolven konsolista, esiteltiin maailmalle 20.2.2013, ja myynti aloitettiin Yhdysvalloissa 15.11.2013, Euroopassa pari viikkoa myöhemmin.

Uutinen

Remedy hallitsee häröilyn – uusi Control-traileri esittelee todellisuuden rajoja rikkovaa pilvenpiirtäjää

Remedy on julkaissut uuden, varsin häröissä tunnelmissa liikkuvan Control-trailerin.

Trailerin keskiössä nähdään tapahtumapaikkana toimiva The Oldest House, joka toimittaa myös salaperäisen Federal Bureau of Control -järjestön tukikohdan virkaa. Elokuvallisen trailerin karismaattisena kertojaäänenä kuullaan Max Paynenakin synkistellyttä, myös Controlin näyttelijäkööristä löytyvää James McCaffreytä. Protagonisti Jesse Fadenia tulkitsee Courtney Hope.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony vihjailee seuraavan sukupolven PlayStation-konsolista – julkistus ensi vuonna?

Sony on ryhtynyt toden teolla vihjailemaan seuraavan sukupolven PlayStation-konsolistaan.

PlayStation 4:lle ladattava PlayStation Holiday Theme -teema sisältää kahdenlaisia S-kirjaimia, joista toinen muistuttaa erehdyttävän paljon numeroa "5". Asian voi tulkita halutessaan huomattavaksi, sillä muiden kirjainten osalta fontti noudattelee hyvin pitkälti yhtenäistä linjaa. Omat johtopäätökset voi tehdä uutisen loppuun upotetun videon perusteella.

Jaakko Herranen
Uutinen

For Honor elää ja voi hyvin: kolmas pelivuosi tuo muassaan reilusti uutta sisältöä

Ubisoft jatkaa pian kahden vuoden ikään ehtivän For Honorin tukemista uudella lisäsisällöllä.

Year of the Harbinger -nimellä kulkeva kolmas pelivuosi tuo muassaan peräti neljä suurempaa kausiluonteista päivitystä, saman määrän uusia hahmoja sekä tietysti myös karttoja ja pelitasapainoa korjaavia pienpäivityksiä. Luvassa on myös kausiluonteisia tapahtumia, joiden lupaillaan piristävän For Honor -pelaajien arkea.

Jaakko Herranen
Uutinen

Raikas talvisää ilahduttaa PlayerUnknown's Battlegroundsin testipalvelimilla

Viime yön The Game Awards -gaalassa julkistettiin traileri PlayerUnknown's Battlegroundsin uudelle kartalle nimeltä Vikendi.

Uusi luminen taistelukenttä on kooltaan 6x6 sijoittuen näin Sanhokin ja Erangelin välimaastoon. Valkea maisema tuo lisähaastetta, sillä pelaajien jäljet painautuvat kaikkien näkyville hankeen. Vikendi tuo myös mukanaan uuden G36C-rynnäkkökiväärin sekä moottorikelkan, jolla voi huristella punaista kenttää pakoon.

Emmi Hattunen
Uutinen

Lyömättömät gallialaiset tekevät paluun – Asterix & Obelix XXL2 hutki tiensä kauppoihin

Vanhat kunnon Asterix ja Obelix ovat tehneet tänään odotetun paluunsa pelimaailmaan.

Uusiokäsittelyn saanut Asterix & Obelix XXL2 yhdistelee sarjakuvista tutun värikylläisen toiminnan ja simppeliksi mainostetun kaiken ikäisille passelin taistelujärjestelmän. Kuvioissa pyörii roomalaisia halki, poikki ja pinoon pistävän kaksikon lisäksi näiden hallitsija Caesar. Meininkiä voi tutkailla uutisen loppuun upotetulta julkaisutrailerilta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Path of Exile -ropelluksen PlayStation 4 -julkaisupäivä lipsahti ensi vuoteen

Kehutun roolipeli Path of Exilen PlayStation 4 -version julkaisu ei ehdi valmiiksi vielä tälle vuotta, kuten alkujaan on ollut tarkoitus.

Täyttä häkää konsoliversion parissa pakertava Grinding Gear kertoi harmittavan viivästyksen syyksi sertifiointiin liittyvät hidasteet. Näitä ei joulunpyhien vuoksi saada valmiiksi kyllin nopeasti, joten julkaisua on jouduttu lykkäämään aina ensi vuoden helmikuulle saakka.

Path of Exile on julkaistu elokuussa 2017 PC:lle sekä PlayStation 4:lle.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Yrittänyttä ei laiteta – arviossa dokumenttielokuva The Name of the Game

Toimikoon tämä seuraava arvostelu varoituksena kaikille, jotka ovat mielenkiinnolla menossa katsomaan elokuvateattereihin The Name of the Game -pelidokumenttia. Mitä lähemmäksi loppua päästään, sitä useammin katsojalle tulee vahvoja tuntemuksia repiä hiukset päästään.

The Name of the Game on dokumentti Housemarque-pelistudion viimeisimmästä teoksesta nimeltä Nex Machina. Elokuva seuraa scifiammunta-teemaisen pelin tekoa ensimmäisistä suunnittelukokouksista julkaisukekkereihin saakka.

Emmi Hattunen