Hiljainen kaupunki avautuu uudestaan David Lynch -tyylisessä painajaisessa, joka sai ihon kananlihalle
Pitkien taukojen rytmittämä Silent Hill -sarja on nyt kovassa nosteessa. Viime vuoden Silent Hill f -kauhistelun jälkeen ei ole tarvinnut odottaa kauaa, ennen kuin pääsemme takaisin hiljaisen kaupungin saloihin. Townfall eroaa hienosti toimintavetoisesta kolmannen persoonan f-seikkailusta; toiminta sijoittuu Skotlantiin, kauhu koetaan ensimmäisestä kuvakulmasta ja sankarimme arsenaali rajoittuu putkiin tai puun kappaleisiin. Testasimme Townfallin ensimmäistä tuntia Gamescomissa ja voimme vain yhtyä ylistyskuoroon. Tämä vaikuttaa todella lupaavalta!
Townfall on spin-off itse pääsarjasta, mutta se silti sisältää kaikki tutut elementit, joista Silent Hill -pelit on tehty. Tekijöinä eivät myöskään hääri Konamin omat koodarit, vaan skotlantilainen indie-yhtiö Screen Burn Interactive, jonka käsistä syntyi muutaman vuoden takainen erinomainen kauhistelu Observation. Vuosien saatossa poppoo on myös työskennellyt avustavana voimana esimerkiksi Alien: Isolationin parissa. Kokemus näkyy heti ensiminuuteista alkaen. Silent Hill: Townfallin tunnelmaa voisi nimittäin leikata veitsellä.
Tarinan päähenkilönä on Simon Ordell, mies, jolla ei hänen tietääkseen ole minkäänlaista yhteyttä piskuiseen St. Amelian kaupunkiin, joka uinuu jossain Skotlannin lukuisista sateisista rannikoista. Mysteeri lähtee purkautumaan, kun Ordell astuu paatistaan St. Amelian satamaan vain huomatakseen, että koko kaupunki on tyhjillään, ja sankka sumu peittää jokaisen kolkan.
Pelaajalle annetaan heti kättelyssä hyvin vähäiset ohjeet etenemisestä. Silent Hill: Townfall luottaa siihen, että tämä lajityyppi on jo entuudestaan tuttu edes osittain. Kaupunki on kuitenkin intuitiivisesti rajattu ja etenemistä ohjaillaan nokkelasti erilaisten äänten ja visuaalisten häiriöiden saattelemana. Ordellin menneisyys on meille alussa vielä mysteeri, mutta pienten paljastusten kautta voimme luoda kuvaa siitä, ettei hänen mielenterveytensä ole ollut parhaimmasta päästä viime vuosien aikana. Muiden Silent Hill -sarjan traagisten sankareiden tapaan Ordellin matka kaupungin ytimeen on samalla reissu hänen sielunsa pahimpiin sopukoihin, jotka ovat olleet pitkään lukittuna.
Ensimmäisen tunnin aikana päästään kokemaan monta sarjalle ominaista huippuhetkeä. Ratkottavat pulmat ovat juuri sopivan monimutkaisia, niin että ne saavat tuntemaan itsensä fiksuksi, kun ne saa viimein selätettyä. Hirviöt voi nähdä vain vanhan kannettavan CRT-monitorin kautta, mikä tuo mieleen ensimmäisen Silent Hillin ahdistavan rätinän, joka varoitti tulevasta vaarasta. Tarina aukeaa pienissä erissä muistiinpanojen ja unenomaisten häivähdysten kautta, kun kirottu kaupunki yrittää viestiä Ordellille jotain, mitä tämä on unohtanut.
Esittelyversio pyöri myös upeasti ja antaa osviittaa siitä, että Silent Hill: Townfall on teknisesti vaikuttavaa jälkeä. Äänisuunnittelu on varsinkin huomattavan toimivaa. St. Amelian kadut saattavat ammottaa tyhjyyttään, mutta kaupunki elää jatkuvasti, kun tuuli ujeltaa kujilla tai jossain kaukana kuuluu kolinaa, jonka alkuperästä ei ole tietoa. Upeasti suunniteltu fiktiivinen kaupunki näyttää ja tuntuu aidolta, mikä puolestaan korostaa kauhua, joka repii normaalia maailmaa paloiksi hetki hetkeltä.
Itse julkaisuun ei ole enää pitkä aika, mutta jo nyt on syytä innostua siitä, mitä Silent Hill: Townfall on tarjoamassa. Konamin pääjehut ovat lupailleet, että elämme tämän sarjan uutta kulta-aikaa ja pelejä tullaan näkemään entistä kiivaammalla tahdilla. Mikäli ne tavoittavat tämän laadun kerta toisensa jälkeen, ei voi muuta kuin kiittää kaikkia kauhun jumalia siitä, että pääsemme kokemaan ne omin kätösin.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.