Uutinen

Ninja Gaiden 2:n demo julkaistu - Japanissa

Ninja Gaiden 2:n kokeiluversio on ilmestynyt Xbox Liven japanilaiselle kauppapaikalle. Team Ninjan verikekkereistä kaavaillaan demoa myös nousevan auringon maan ulkopuolelle, mutta Major Nelson ei osannut kertoa asiasta sen tarkemmin.

Tavallisen eurooppalaisen Xbox Live -tilin ulottumattomissa on myös Pohjois-Amerikassa julkaistu Nascar 09:n demo.
Ninja Gaiden 2 antaa palaa 6. kesäkuuta
Itagaki: Ninja Gaiden II jää sarjan viimeiseksi
Esimakua Ninja Gaiden 2:sta toukokuussa
Itagaki: Ninja Gaiden II jää sarjan viimeiseksi
Ninja Gaiden 2 antaa palaa 6. kesäkuuta

ihan tyhmää, että julkastaan se ekana Japanin kauppapaikalla sit vasta myöhemmin muualla, toivottavasti ehtii tulla ennen varsinaista peliä

Taitaa tarvita kulta-tilin että pystyy lataamaan mutta onneksi oli boxista vielä käyttmättä.

Demo on kyllä aikamoista nannaa NG:n ystäville.

Jea, kaikki ilmainen sisältö on vissiin ekan viikon vain kultamiesten ulottuvilla.

Jahas, kaippa se on sitten japski-tili vihdoinkin luotava heti kun pääsee töistä kotiin. Ilmeisesti ei ole vaikeaa kun muut ovat sen tekemisessä onnistuneet. Mikä ei tietenkään tarkoita että itse sen saisi oikein räpellettyä :)

Jep jep, loistava idea julkaista demo ensin japanissa, jossa hädin tuskin on edes myyty boxeja. Tänne sitä demoa ffs!