Kuluvalla viikolla Gearbox Softwaren huhuttiin työskentelevän parhaillaan uuden Halo-pelin parissa. Nyt Kotaku raportoi huhumyllyn tuoreimmista käänteistä.
Peliblogissa väitetään toimittajien saaneen haltuunsa Gearboxin sisäisen sähköpostin, jossa yhtiön teknologiavastaava Corrinne Yu kertoo siirtyvänsä syyskuussa Microsoftille huolehtimaan tulevien Halo-projektien pelimoottoreista.
Yu kokenut ohjelmoija, joka on ollut mukana muun muassa John Romeron ION Storm -tiimissä ja 3D Realmsin kuvioissa. Gearbox Softwarella hän on osallistunut Borderlandsin, Aliens: Colonial Marinesin ja tuoreimman Brothers in Armsin ohjelmointityöhön.
Microsoft ei ole vielä virallisesti kommentoinut huhuja. Ohjelmistojätti on kuitenkin siirtynyt vetovastuuseen Halo-sarjan tulevaisuuden suhteen, sillä Bungiella pitkään vaikuttanut Frank O'Connor siirtyi taannoin Microsoftille huolehtimaan vihatun rakastettavasta pelisarjasta.
Myös Bungien kuitenkin uskotaan kehittävän uutta Halo-peliä. Tämän lisäksi tiedetään ainakin Ensemble Studiosin Halo Wars -reaaliaikastrategia sekä Peter Jacksonin mystinen episodipohjainen projekti. Gearbox Softwaren mahdollinen tuotanto olisi siis peräti neljäs tuleva Halo-peli.

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.
En vieläkään pidä tästä 8(
Välillä sitä ihan unohtaa, että pelibisnes on ihan samanlaista bisnestä kuin kaikki muukin. Kun katsoo Halo3:n myyntejä nii kuinka joku iso pomo voisi täysissä järjissään päättää, että Halo-sarja loppuu siihen.
Vähän negatiisia fiiliksiä tuo uutinen herättää mutta kuitenkin se seuraava fps-halo tulee ostettua, ihan sama kuka sen tekee.
Nämä Halo-uutiset on pakko katsoa myös noiden uutiskuvien takia. Mitähän P keksii seuraavaksi.
8 )