Uutinen

Tasapainolaudalla ohjattavia mechoja WiiWareen

Esa Linna
Japanilainen Studio Zan (mm. PSP:n Dungeon Explorer) on julkistanut kotimaansa WiiWareen marraskuussa ilmestyvän Overturn-pelin. Muun maailman julkaisusta ei ole tietoa. Overturnissa pelaaja ohjastaa mechaa tasapainolaudalla, mutta tiettävästi perinteisempikin ohjaustapa on mahdollinen.

Overturn tarjoaa kahden pelaajan moninpelin samalla konsolilla, jolloin ruudun voi jakaa joko vertikaalisesti tai horisontaalisesti. Neljän pelaajan moninpeli on puolestaan mahdollistettu verkkopelin kautta. Tällöin optiona on joko joukkuetaistelu tai kaikki kaikkia vastaan. Lisäksi verkon kautta nähtävät tulostaulukot kuuluvat pelin ominaisuuksiin.

Overturnin kotisivuilla sekä lähdelinkin takaa nähtävillä kuvia.
Tasapainolaudalla ohjattavia mechoja WiiWareen
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Siinä olisikin jo Xboxin Steel Battalionille vähän kilpailua, jos tulisi mechapeli jota ohjattaisiin sekä Wiikakella, Nuntsalla että tasapainolaudalla.

Ei ainakaan näyttänyt kovin mielenkiintoiselta. Toivottavasti tekninen puoli on kunnossa, ja toivottavasti tämä nähdään Japanin ulkopuolellakin. Valinnanvara ei ole koskaan ollut pahasta.