Uutinen

Nintendo myi kiitospäivän viikonloppuna 800 000 Wiitä

Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Nintendon johtaja Satoru Iwata kertoi yhtiönsä myyneen Yhdysvalloissa yhden viikonlopun aikana 800 000 Wii-konsolia. Kiitospäivän viikonloppuna konsoli oli Iwatan mukaan monen lahjalistan ykkössijalla.

- Kun talous on vahvoilla, ihmiset ostavat kolme asiaa toivelistansa kärjestä. Kun asiat ovat huonosti, ihmiset ostavat vain listan ensimmäisen asian. Onneksi monet ostajat laittoivat meidän tuotteemme ykköseksi, Iwata muotoili.

Edellisvuoden Kiitospäivän viikonloppuna Wii myi "vain" 350 000 kappaletta. Myös DS:n myynti kasvoi 20 prosenttia edellisvuodesta.
Nintendon rahasampo tuottaa kuusi dollaria kappaleelta

Parempiinkin kyllä päästäisiin kun mitä NPD tulee näyttämään, meinaa konsoli tuppaa olemaan monesta paikkaa loppuunmyyty rapakon takana. Uskomatonta.

Nyt vielä taas muistutus Wiin olemassaolosta jossain talk showssa niin hurmos kestää helposti tammikuulle.

Tässä saattaa mennä PS2:n ennätys 5 vuoden takaa rikki. Markkinoiden monipuolisimmalla pelivalikoimalla on hyvä pärjätä.