Uutinen

Boom Bloxin jatko-osaan ladattavia kenttiä muilta käyttäjiltä

Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Steven Spielbergin ideoima Boom Blox saa jatkoa Wiille tänä keväänä. Pelin julkaisija Electronic Arts on lupaillut Boom Blox Bash Party -peliin lisää moninpelimahdollisuuksia ja 400 uutta kenttää (joista osa sijaitsee esimerkiksi veden alla tai avaruudessa). EA:n suunnittelemien ladattavien kenttien lisäksi myös muiden käyttäjien luomuksia voidaan tällä kertaa ladata omalle Wiille. Steven Spielberg on mukana pelin kehityksessä.

Ensimmäinen Boom Blox arvosteltiin myös KonsoliFINissä.
Boom Bloxin jatko-osaan ladattavia kenttiä muilta käyttäjiltä

Boom Blox on kyllä sen verran kivaa ajanvietettä että EA:n suunnitelmat eivät kuulosta yhtään hullummalta.