Uutinen

Tenchun julkaisija liittyy kiusoittelijoiden joukkoon

Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.

Wiin Tenchu: Shadow Assassinsin, Xbox 360:n Ninja Bladen ja PlayStation 3:lle tulevan Demon's Soulsin julkaisija From Software on ympännyt nettisivuilleen oudon kuution sekä laskurin, jonka perusteella salainen peli julkistetaan 20.8. 2009.

Viime viikkoina teaser-markkinointia on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi Sega uuden RPG-pelinsä myötä.
Tenchun julkaisija liittyy kiusoittelijoiden joukkoon