Uutinen

DJ Hero 2 mukaan juhliin syksyllä

Paavo Niskala
Activision ilmoitti virallisesti DJ Hero 2:n saapuvan syksyllä Xbox 360:lle, PlayStation 3.lle ja Wiille. Musiikkipelin jatko-osa sisältää tuen kahdelle levysoittimelle ja mikrofonille sekä tietenkin hittejä pursuavan ääniraidan.

DJ Hero 2:n yli 70 kappaleen sekaan mahtuu tuotoksia muun muassa Metallicalta, Rihannalta, Lady Gagalta, The Chemical Brothersilta ja Kanye Westiltä.

Pelillisten ominaisuuksien saralla lupaillaan uutta uratilaa, jossa noustaan hikisistä yökerhoista todelliseksi viihdekeisariksi. Lisäksi moninpeliä rikastatetaan uusilla juhliin istuvilla pelimuodoilla.

Pelkästä pelistä sekä pelistä ja levysoittimesta koostuvien myyntipakkausten ohella kauppoihin tuodaan kahdella levarilla ja mikrofonilla höystetty setti.

Activision antaa ensimmäisen DJ Heron PS3- tai Xbox 360 -version omistaville maistiaisia jatko-osasta. Konsolien verkkopalveluista voi 8.-14. kesäkuuta ladata ilmaiseksi Lady Gagan "Just Dancen" ja Deadmau5:n "Ghosts 'n' Stuffin" miksauksen, joka siis sisältyy jatko-osan kappalevalikoimaan.
Guitar Hero 5, Band Hero ja DJ Hero vielä tänä vuonna

Jep, biisilista menee ensin tarkistukseen. Aina tietysti toivoisi mahdollisuutta miksailla omia mp3 tuonne sekaan, mutta tuskin onnistuu vieläkään.

Siis ymmärsinkö oikein että tuon trailerin perusteella pelissä ei kuitenkaan voi kytkeä kahta levari osaa yhteen mikseriin?

Siksi koska se olisi mahdollista ja toisi mukavan lisän peliin. Vähän kuin tupla basarit guitar herossa.