Tuoreimmat Hollywood-uutiset viittaavat siihen, että sekä Tomb Raider että Doom olisivat saamassa uuden alun valkokankaalla.
Tuotantoyhtiö GK Films (The Tourist, Rango) vahvistaa blogissaan ostaneensa Square Enixiltä oikeudet Tomb Raider -elokuviin. Graham King ja Tim Headington lähtevät luomaan uusia leffoja puhtaalta pöydältä.
Ensimmäisen uuden Tomb Raider -filmatisoinnin pitäisi saapua teattereihin vuonna 2013. Vuosituhannen alussa nähtiin kaksi pelisarjaan pohjautuvaa elokuvaa, joita tähditti Angelina Jolie.
Crystal Dynamics valmistelee parhaillaan myös pelisarjalle uutta alkua.
Puheet uudesta Doom-elokuvasta ovat vielä enemmän huhun asteella, mutta Hollywood Insider kertoo sisäpiirilähteiden vihjanneen uudesta räiskintäpeliin perustuvasta leffasta.
Universal Picturesin huhuillaan metsästävän elokuvalle käsikirjoitusta, joka hyödyntäisi tehokkaasti 3D-tehosteita. Pätkän kerrotaan myös jättävän Dwayne "The Rock" Johnsonin tähdittämän edellisen Doom-leffan kokonaan huomiotta tarinassaan.

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.
Onnistuisko ne nyt tekemään Doomista hyvän leffan.
@Miika_-
Samaa toivon. Doom oli elokuvana niin kankea, kuin halpa toimintaleffa voi olla.
Pöh! Antaisivat Uwen hoitaa:D
Boll voisi olla kyllä oikea mies Doomin pariin. Sopivasti mustaa huumoria, räiskintää ja verta
Uwe Boll ei ole kyllä sopiva mies minkään elokuvan pariin :D
Ihan sama kuka esittää Lara Croftia, kunhan tältä löytyy isot ryntäät, eikös se oo tärkeintä? Angelina kyllä sopi tohon rooliin... :)
EDIT: Doom tuli vähän aikaa sitten telkkarista. Aloin lopusta katsomaan ja sellaset puol tuntia jaksoin katsoa. Kökkö ja geneerinen toimintaleffa.
Joo, BeliEvil Uwe kehiin vaan! :D