Uutinen

Xbox 360 -konsoleita maailmalla 76 miljoonaa

Jaakko Herranen
Microsoft on julkistanut viimeisimpiä Xboxin ja Kinectin myyntilukuja.

Microsoft kertoo myyneensä maailmanlaajuisesti 76 miljoonaa Xbox 360 -konsolia. Ehkä hiukan yllättäen myös Kinect yltää jo kiitettäviin 24 miljoonan kappaleen myynteihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lähes joka kolmas Xbox 360:n omistaja on sijoittanut myös liiketunnistukseen ja Kinect-lisälaitteeseen. Vertailukohtana voisi käyttää esimerkiksi edellisen sukupolven Xboxia, joka myi koko elinaikanaan saman verran. Microsoftin massiivista panostusta liiketunnistukseen voi siis sanoa huoletta vähintäänkin kannattavaksi.

Samalla Microsoft kertoo myös Xbox Live -jäsentensä määrän olevan 46 miljoonaa kappaletta. Microsoft ei kerro tarkoitetaanko tällä maksavia Gold-jäseniä vai yleensä rekisteröityneitä käyttäjiä. Live-jäsenten määrä on kasvanut 15 prosenttia edellisvuoteen nähden.

Myös konsolin muut viihdepalvelut ovat löytäneet käyttäjänsä, sillä Microsoft ilmoittaa että viime vuoden aikana jäsenet ovat käyttäneet viihteeseen Xboxinsa kautta maailmanlaajuisesti 18 miljardia tuntia aikaa. Tämä vahvistaa Microsoftin onnistuneen tavoitteissaan tuoda Xbox pelkästä pelikoneesta olohuoneen viihdekeskukseksi.
Analyytikot: Microsoft ei laske Xbox 360:n hintaa vuonna 2012
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.