Uutinen

Assassin’s Creed siirtyy valkokankaille elokuussa 2015

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vaikka elokuvapelit nauttivatkin varsin kyseenalaista mainetta laatunsa puolesta, haluaa Ubisoft edelleen siirtää salamurhaajasaagansa myös valkokankaille. Ubisoftin rahasampo Assassin’s Creed saakin elokuvakäännöksen näillä näkymin elokuussa 2015.

Projektista on kuultu viimeksi elokuussa, kun käsikirjoittajan kynään tarttui Oscar-karkeloissakin mukana ollut Scott Frank. Frank sai Oscar-ehdokkuuden Elmore Leonardin romaaniin pohjautuvan Out of Sight (Mieletön juttu) -elokuvan käsikirjoituksesta. Miehen meriittilistalle kuuluvat myös Get Shorty, Minority Report sekä Marley & Me (Marley ja minä).

Jo projektin alkuvaiheessa kiinnitetty Michael Fassbender vakuuttaa edelleen olevansa mukana menossa. Prometheuksesta, X-Men-sarjasta, sekä Inglorious Basterdsista (Kunniattomat paskiaiset) tuttu näyttelijä heittää hyvin todennäköisesti assassiinin kaavun niskaansa. Fassbenderillä on myös jonkinasteinen rooli elokuvan tuotantoportaassa.

Assassin’s Creed -elokuvan uusi ensi-iltapäivä on näillä näkymin 7. päivä elokuuta vuonna 2015.
Assassin’s Creed siirtyy valkokankaille elokuussa 2015

Toivottavasti sijoittuu Ezion aikaan. Nää uudemmat on ollu vähän tylsiä, ei pärjää mitenkään renessanssi-ajan Italialle.