Lionhead Studios
Uutinen

Microsoft sulkee Fable-kehittäjä Lionhead Studiosin

Jaakko Herranen

Pidemmän aikaa Fable-pelisarjan parissa työskennellyt Lionhead Studios sulkee ovensa Microsoftin uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Samassa yhteydessä päättyy vuonna 2013 julkistetun Fable Legends -rooliseikkailun taru.

Lionhead Studios perustettiin vuonna 1996 Peter Molyneuxin ja Steve Jacksonin toimesta. Sittemmin pelitalo sai lukuisten Fable-nimikkeiden lisäksi aikaiseksi Black & White -jumalsimulaattorin jatko-osineen sekä The Movies -strategiapelin.

Fable Legendsiä ehdittiin työstää aktiivisesti jo useamman vuoden ajan, ja roolipeli olikin näkyvästi esillä lukuisissa Microsoftin mainoskampanjoissa. PC- ja konsolipelaajat yhdistävä seikkailu oli tarkoitus julkaista jo viime vuoden puolella, mutta kehitystyö pääsi etenemään ainoastaan beetavaiheeseen saakka.

Microsoftin uudelleenjärjestelyjen uhriksi joutuu myös tanskalainen Press Play Studios. Pelitalo kerkesi lyhyehköksi jääneen elinkaarensa aikana julkaista Max: The Curse of Brotherhoodin sekä Kalimban. Studion paraikaa työstämän Knoxvillen taru päättyy Press Playn mukana.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.

Press play studiosta tulee mieleen Max and the Magic Marker Wii peli.