Amazonin pitkään työstetty Tomb Raider -sarja sai Lara Croftinsa – projekti etenee täyteen tuotantovaiheeseen tammikuussa
Amazon MGM Studiosin Tomb Raider -sarja etenee täyttä höyryä kohti täyttä tuotantovaihettaan.
Amazon MGM Studiosin Tomb Raider -sarja etenee täyttä höyryä kohti täyttä tuotantovaihettaan.
Tomb Raider suuntaa tulevaisuudessa Amazon Prime -suoratoistopalveluun televisiosarjan muodossa.
Oikein näyttelijöin toteutetusta Tomb Raider -sarjasta huhuiltiin ensimmäistä kertaa jo vuoden 2023 alussa, mutta nyt projekti on nytkähtänyt astetta konkreettisempaan suuntaan. Fleabag-sarjasta ja tuoreimmasta Indiana Jones -elokuvasta tuttu Phoebe Waller-Bridge on vahvistunut käsikirjoittajaksi ja tuottajaksi, kuten aiemminkin oli jo puhetta.
Pitkään odoteltu Indiana Jones and the Dial of Destiny on piakkoin ensi-illassa, siksipä on aika uuden trailerin.
Pariminuuttisella trailerilla nähdään niin nuori kuin vanhakin Indiana Jones, mutta pääosassa näyttäisi silti olevan 80-vuotiaan Harrison Fordin tulkitsema versio. Aisaparikseen veteraaniarkeologi saa kummityttärensä Helena Shawn, jota puolestaan tulkitsee Fleabag-sarjastakin tuttu Phoebe Waller-Bridge.
Amazon Studiosilla on kunnianhimoisia suunnielmia Tomb Raider -pelisarjan televisioversion suhteen.
The Hollywood Reporterin lähteiden mukaan Tomb Raideria muokkaa televisiosarjan muottiin Fleabagissa loistanut Phoebe Waller-Bridge. Emmy-voittaja ei kuitenkaan näyttelisi itse Lara Croftia tai ketään muutakaan, vaan ottaisi roolin käsikirjoittajana ja tuottajana. Waller-Bridgellä pitelee kiirettä noin muutoinkin, nähdäänhän näyttelijä Amazon-diilinsä ohella muun muassa tulevassa Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvassa.
Tanskalaisnäyttelijä Mads Mikkelsen on mukana seuraavassa Indiana Jones -elokuvassa, kertoo Deadline.