Tomb Raider
Uutinen

Amazon Studiosin huhuillaan työstävän Tomb Raider -televisiosarjaa – Fleabag-tähti Phoebe Waller-Bridge käsikirjoittaa ja tuottaa

Pelit
Käsitellyt henkilöt
Jaakko Herranen

Amazon Studiosilla on kunnianhimoisia suunnielmia Tomb Raider -pelisarjan televisioversion suhteen.

The Hollywood Reporterin lähteiden mukaan Tomb Raideria muokkaa televisiosarjan muottiin Fleabagissa loistanut Phoebe Waller-Bridge. Emmy-voittaja ei kuitenkaan näyttelisi itse Lara Croftia tai ketään muutakaan, vaan ottaisi roolin käsikirjoittajana ja tuottajana. Waller-Bridgellä pitelee kiirettä noin muutoinkin, nähdäänhän näyttelijä Amazon-diilinsä ohella muun muassa tulevassa Indiana Jones and the Dial of Destiny -elokuvassa.

Ikoninen Lara Croft on nähty aiemmin omien elokuviensa tähtenä Angelina Jolien toimesta vuosina 2001 ja 2003 sekä Alicia Vikanderin tulkitsemana 2018. Jatkoakin viimeisimmälle rainalle työstettiin jo täyttä häkää, mutta mitä ilmeisimmin kyseinen projekti on sittemmin kuollut ja kuopattu.

Amazon ei ole vielä virallisesti vahvistanut Tomb Raider -projektinsa olemassaoloa.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.