Netflix

Uutinen

Spiritfarer seilailee pelattavaksi Netflixin mobiilisovellukseen

Spiritfarer nähdään piakkoin osana Netflixin pelivalikoimaa.

Netflix on pyrkinyt aktiivisesti laajentamaan pelivalikoimaansa, mutta toistaiseksi ominaisuus on jäänyt kohtuullisen pienelle huomiolle. Lisäpontta haeskellaan nyt Thunder Lotus -studion indiehitti Spiritfarerilla, joka nähdään valikoimissa "pian". Netflix-peleistä ei tarvitse maksaa ylimääräistä, mikäli hallusta vain löytyy Netflix-jäsenyys.

Jaakko Herranen
Uutinen

Netflixin ja Ubisoftin yhteistyökuviot laajentuvat: Assassin's Creed -sarja ja useampiakin mobiilipelejä työn alla

Netflixin ja Ubisoftin yhteistyökuviot syvenevät niin sarjojen kuin pelienkin puolella.

Vuonna 2020 paljastettu Netflix-sarjaprojekti toteutetaan oikeiden näyttelijöiden kera. Kehitystyö on edelleen alkuvaiheessaan, mutta showjuoksijaksi on kiinnitetty sellaisten klassikoiden kuin Die Hard ja The Fugitive käsikirjoitusten parissa hääräillyt Jeb Stuart. Assassin's Creed -sarjan julkaisupäivää ei vielä toistaiseksi kerrottu.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kotimainen Next Games luotsaa Netflixiä entistäkin laajemmin pelien pariin

Ahkerasti pelimaailmaa kohti tähyävä Netflix on tehnyt ostotarjouksen kotimaisesta Next Games -studiosta.

Merkittävien kauppojen hinnaksi on esitetty 2,10 euroa osakkeelta, mikä tekee kokonaissummaksi 65 miljoonaa euroa. Ostotarjouksella on jo Next Gamesin ja suurimpien osakeomistajien hyväksyntä, joten kauppojen voisi olettaa toteutuvan aikataulunsa mukaisesti kuluvan vuoden toisen neljänneksen aikana.

Jaakko Herranen
Uutinen

Netflix Games -palvelu käynnistyy Androidilla keskiviikkona – viiden heti julkaistavan pelin joukossa kaksi Stranger Things -nimikettä

Netflix marssii kohti pelimarkkinoita keskiviikkona ilmestyvällä Netflix Games -palvelullaan.

Netflix Games -pelipalvelu on kaikkinensa vielä alkutekijöissään, mutta pelaajat pääsevät kuitenkin heti kättelyssä tahkoamaan viittä eri nimikettä. Tarjolle saadaan Stranger Things: 1984, Stranger Things 3, Shooting Hoops, Card Blast sekä Teeter Up. Kaikki pelit ovat käytettävissä Netflix-jäsenyydellä ilman mainoksia, piilotettuja yllätyskuluja tai sovellusten sisäisiä ostoksia.

Jaakko Herranen