Overkill Software

Uutinen

Payday 2:n Switch-versio vie rötöstelyn tien päälle – julkaisu helmikuussa

Suosittu yhteistyöräiskintä Payday 2 julkaistaan Nintendo Switchillä 23. helmikuuta.

Neljän pelaajan yhteistyön voimaan luottava Payday 2 julkaistiin alkujaan jo vuonna 2013 PC:lle, jonka jälkeen rötöstely on saanut vuosien varrella yli 150 maksutonta tai maksullista päivitystä. Sittemmin suosittu räiskintä on tuotu menestyksellä niin PlayStationeille kuin Xboxeillekin.

Kehittäjä Overkill paljasti Switch-painoksen julkaisupäivän videotervehdyksen muodossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Payday-kehittäjän The Walking Dead -peli lipsahti ensi vuoteen

Ruotsissa majaileva Overkill Software on lykännyt The Walking Dead -pelinsä julkaisua ensi vuoden toiselle puoliskolle saakka.

Alkujaan vuonna 2014 julkistetun pelin viivästyksen syyksi kerrotaan alkuperäisen vision laajentuminen kehitystyön edetessä. Harmittava viivästys ei ole suinkaan ensimmäinen, sillä kehittäjät lykkäsivät pelinsä alkuperäistä julkaisua jo kertaalleen kuluvalle vuodelle – syyt olivat tuolloin hyvin pitkälti samoja kuin tälläkin kertaa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Payday 2 räiskii tiensä myös Nintendo Switchille – julkaisu vielä tänä vuonna

Neljä vuotta sitten PC:llä debytoinut Payday 2 on saapumassa hieman jälkijunassa myös Nintendo Switchin pelivalikoimiin.

Switch-versiosta ei tiedetä vielä liioin yksityiskohtia, mutta ainakin jaetun ruudun moninpeli on luonnollisesti mukana kuvioissa. Payday 2:n PC-versio on laajentunut erilaisten päivitysten myötä reilusti sitten julkaisunsa – nähtäväksi jää millainen versio Switchille loppupeleissä rantautuukaan. Direct-lähetyksen perusteella ainakin jonkinlaisia laajennuksia on luvassa.

Jaakko Herranen