Payday 2 Steam
Uutinen

Payday 2:n Steam-versio tarjolla ilmaiseksi – ainakin hetken aikaa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Julkaisija Starbreeze Studios on heittänyt Payday 2 -räiskintänsä Steamiin tarjolle maksutta.

Hulppea kampanja on voimassa joko kesäkuun 21. päivään asti tai siihen saakka, kun latauksia on kertynyt yhteensä ruhtinaalliset viisi miljoonaa kappaletta. Samaiseen pakettiin kuuluu myös tulevaisuudessa häämöttävä Payday VR -virtuaalikokemus. Myös pelin 45 dollarin hintaluokkaan loksahtava Payday 2 Ultimate Edition -painos on tekemässä lähitulevaisuudessa tuloaan Steamiin.

Overkill Softwaren kehittämä Payday 2 on julkaistu myös muille alustoille, mutta houkutteleva ilmaiskampanja ei koske räiskinnän konsoliversioita. Räiskinnän voi lisätä latausjonoon täältä.

Pelit
Alustat
Julkaisijat
Lähteet