The World Ends With You: Final Remix julkaistaan ensi lokakuussa
The World Ends With You julkaistiin Nintendo DS:lle reilu kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen siitä on tehty mobiiliversiot iOS ja Android -alustoille.
The World Ends With You julkaistiin Nintendo DS:lle reilu kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen siitä on tehty mobiiliversiot iOS ja Android -alustoille.
Helmikuussa Steamissa julkaistu Chrono Trigger alkaa olla kolmannen päivityksensä myötä pikkuhiljaa pelikelpoisessa kuosissa.
Monster Hunter: Worldin Behemoth-päivitys sai julkaisupäivänsä.
Ei lopu pelattava kesken, kertoo juttumme tämä.
Tuottaja kertoo kauppoihin saapuvan pelin olevan valmis tuote.
Square Enix esitti pidennetyn version Microsoftin presentaation aikana nähdystä Kingdom Hearts III -trailerista.
Square Enix on vahvistanut pitkään ja hartaasti työstetyn Kingdom Hearts III -roolipelin julkaisupäivän.
Disneyn eri universumeihin loikkaava rooliseikkailu paljastettiin alkujaan jo vuoden 2013 E3-messuilla. Sittemmin pitkään työstetyn pelin julkaisuajankohtaa on arvuuteltu uutterasti, mutta nyt moinen näyttäisi olevan vihdoinkin lyöty lukkoon. Uutta traileria voi odotella linjoille maanantaina kello 20:00 pidettävän Square Enixin E3-lehdistötilaisuuden yhteydessä.
Kingdom Hearts III julkaistaan 29. tammikuuta Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.
Tänään olisi tarkoitus paljastaa lisätietoja odotetusta Shadow of the Tomb Raider -seikkailusta. Amazon-verkkokauppa oli kuitenkin aavistuksen liiankin sukkela julkaisten aiheen tiimoilta jo nipun uusia kuvakaappauksia.
Kingdom Hearts III on saanut uuden trailerin, joka esittelee Classic Kingdom -kokoelmasta löytyviä minipelejä.
Kyseinen minipelikokoelma on selkeästi saanut inspiraationsa vanhoista Game & Watch -käsikonsoleista sekä vanhan ajan Disney-piirretyistä. Mainospätkässä seikkailusarjan päähenkilö Sora nähdään ystäviensä ympäröimänä pelaamassa käsikonsolia, jossa kaikki nämä pikkupelit vaikuttaisivat sijaitsevan. Tätä samaa kokoelmaa on mahdollista päästä kokeilemaan myös Kingdom Hearts Union x -mobiilipelissä.
Square Enix kertoi eilen suunnitelmistaan Final Fantasy XV:n tulevaisuuden suhteen.