Shenmue III
Uutinen

18 vuoden odotus on ohi: Ryo Hazukin kostoretki jatkuu vihdoinkin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vuonna 2001 armottomaan cliffhangeriin jäänyt Shenmue-sarja sai vihdoinkin kaivatun kolmannen osansa.

Kaksi ensimmäistä Shenmue-seikkailua nähtiin Segan surullisenkuuluisalla Dreamcast-konsolilla vuosina 1999 ja 2001. Erityisesti ensimmäinen osa tituleerattiin aikoinaan kautta aikojen kalleimmaksi videopeliksi, ja lupaavasti startannut tarina jäikin lopulta pahanpäiväisesti kesken pari vuotta myöhemmin ilmestyneen jatko-osan jälkeen. Lisää nostalgisia retromuisteloita voi lukea muutaman vuoden takaisesta KonsoliFIN-artikkelista, täältä.

Sonyn vuoden 2015 E3-tilaisuudessa käyntiin polkaistu Kickstarter-kampanja murskasi kuitenkin joukkorahoituksellaan nopeasti kaikki muut peliaiheiset projektit. Uskollisten fanien uskoa koeteltiin vielä useamman vuoden ottaneen kehityskaaren aikana sattuneilla viivästyksillä, mutta nyt Ryon kostoretki jatkuu PlayStation 4:llä ja Epicin pelikaupassa, PC:llä.

Julkaisija Deep Silverin nostalgisen videon aiheeseen liittyen voi katsastaa alta:

https://youtu.be/Fc_NDu05CxI

Pelit
Alustat
Studiot
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt