No Time to Die
Uutinen

Aivan nurkan takana häämöttävän James Bond -elokuvan ensi-iltaa lykättiin yli puolella vuodella

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Huhtikuun julkaisuksi uumoillun James Bond -leffa No Time to Dien ensi-iltaa on lykätty kauas vuoden loppuun.

Kuukausien lykkäyksestä kerrottiin legendaarisen agentin virallisella Twitter-tilillä. Ytimekkään viestin mukaan MGM, Universal sekä tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli ovat tehneet haastavan päätöksen pitkällisen puntaroinnin jälkeen. Selkeää syytä ei kerrota, mutta vahva veikkaus on luononllisesti maailmalla jylläävä koronavirus, joka taatusti hidastaa elokuvan markkinointia ja pitää ihmisiä normaalia tiiviimmin kotioloissa.

Rohkeimmathan voivat toki spekuloida, vaikuttiko keskiviikkoaamuna KonsoliFINissä julkaistu Petri Leskisen Bond-artikkeli jollain tavalla lykkäykseen – mene ja tiedä.

No Time to Die nähdään valkokankailla uuden tiedon valossa marraskuussa 2020, Englannissa 12. ja Yhdysvalloissa 25. päivä. Suomen ensi-iltapäivä ei ole toistaiseksi selvillä.

Käsitellyt henkilöt
Lähteet