crysis remastered.jpg
Uutinen

Crysis Remastered vahvistui PC:n ohella koko nykyiselle konsolikatraalle

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Viime päivinä Twitterissä kiusoiteltu Crysisin paluu on virallisesti vahvistettu Crytekin toimesta. Tyystin uuden osan sijaan luvassa on päivitetty painos sarjan ensimmäisestä pelistä.

Alun perin vuonna 2007 PC:lle julkaistu teos muistetaan etenkin komeista grafiikoistaan sekä sen seurauksena hillittömistä laitevaatimuksistaan. Crysis saapui neljä vuotta myöhemmin myös edellisen sukupolven konsoleille, joskin hieman karsittuna.

Crysis Remastered keskittyy yksinpelattavaan kampanjaan, ja sen lupaillaan tarjoavan entistä ehompaa kokemusta muun muassa päivitettyjen tekstuurien sekä muiden graafisten lisäysten avulla. PC:n ohella peli saapuu Xbox Onelle, PlayStation 4:lle sekä Switchille.

Toistaiseksi julkaisuaikataulussa viitataan yleisesti ensi kesään.