Crysis

Alkuperäistä Crysistä on julkaisustaan lähtien pidetty yhtenä PC-pelaamisen kruununjalokivistä ikuisessa sodassa konsoleita vastaan. Tosin vuonna 2007 ani harva kotikone pystyi peliä edes pyörittämään, eikä nykyiselläkään kalustolla sulava kokemus ole itsestäänselvyys. Konsolipelaajat sen sijaan porskuttavat yhä samalla ikääntyvällä raudalla kuin neljä vuotta sitten. Nyt kiireisen pelisyksyn keskellä Crysis hiipii puolihuolimattomasti Xbox 360:n ja PlayStation 3:n latauspalveluihin. Kysymys kuuluukin: kannattaako padipelaajien sukeltaa ensimmäisen osan paratiisimaisemiin, vai kompastuuko hanke omaan mahdottomuuteensa?

Suin päin surman suuhun

Mikäli keväällä julkaistu Crysis 2 löytyy pelihyllystä, tuntuu myös alkuperäisen teoksen perusmekaniikka välittömästi tutulta. Pääroolia vetää tälläkin kertaa ihmiskehon rajoja venyttävä nanopuku, vaikka mies järjestelmän sisällä vaihtuu. Puku tehostaa käyttäjänsä voimaa ja nopeutta sekä tarjoaa parempia mahdollisuuksia ympäristön tarkkailuun monitoimivisiirin avulla. Tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousevat  vihollistulitukselta suojaava haarniska sekä predatormaisen vaanimisen mahdollistava häiveominaisuus. Kaikkia lisätoimintoja ylläpitää kuitenkin nopeasti käytössä kuluva energiareservi, joten suin päin tilanteisiin ryntäämällä kuolo korjaa yli-innokkaan sankarin varmasti.

Peli alkaa, kun salaistakin salaisempi nanosotilaiden eliittiryhmä saapuu pohjoiskorealaiselle saarelle epämääräistä pelastustehtävää suorittamaan. Kenellekään tuskin tulee suurena yllätyksenä, että operaatio ei mene tälläkään kertaa ihan putkeen. Äkäisten kommunistien lisäksi vastaan asettuu ennen pitkää muukalaisarmeija, joka ei suhtaudu järin ystävällismielisesti ihmiskuntaan. Lähinnä puitteet toiminnalle antavasta juonesta ei jää lapsille kerrottavaa. Tarina etenee pitkälti radiokeskusteluissa, joissa ohjeistetaan seuraavan tapahtumapaikan koordinaatit, oli kyseessä sitten pelastus- tai tuhoamistehtävä. Tämän jälkeen matka taittuu pelaajan valinnoista riippuen joko puskassa hiipien tai aseet laulaen.

Vapaus valita

Suurimpana erona Crysis 2:n rajattuihin kaupunkikahakoihin saarimaisemissa pääsee seikkailemaan huomattavasti vapaammin. Ainoastaan alun ensimmäinen tunti ja loppupuolen juonenkäänteet vedetään tiukemmassa putkessa. Näennäinen vapaus on sekä siunaus että kirous. Avoin temmellyskenttä mahdollistaa mielikuvituksen käytön etenemisessä lisäten samalla uudelleenpeluuarvoa. Toisaalta se paljastaa kakkososaa paremmin pelillisiä puutteita esimerkiksi vihollisten tekoälyssä. Hiippailu tuntuu välillä täysin mahdottomalta ilman häivemoodin käyttöä, kun tarkkasilmäinen vartiomies saattaa erottaa pelaajan öisestä puskasta satojen metrien päästä. Lisäksi rutiininomaiset siirtymät seuraavaan juonikohtaukseen katkaisevat rautaisimman toiminnan ikävästi. Pienistä kitinöistä huolimatta rakenne on kuitenkin toteutettu kilpailijoihinsa verrattuna erinomaisesti – Far Cry 2:n kaltaista puistattavaa kokemusta pelkäävät voivat huokaista helpotuksesta.

Oman lisänsä mainioon fiilikseen tuovat hajoavat ympäristöt: puut kaatuvat ja kevyemmät rakennukset sortuvat vihollisten niskaan taistelun tiimellyksessä. Välillä käyttöön annetaan kulkuvälineitä partioveneistä tankkeihin, joilla pääsee kylvämään kunnolla tuhoa. Perusaseitakin pääsee kustomoimaan esimerkiksi tähtäintä vaihtamalla tai äänenvaimentimen lisäämällä.

Vanha rauta venyy, vaan ei pauku

Laajan ja näyttävän kokonaisuuden yhdistämisen kattavaan fysiikanmallinnukseen veikattiin aikanaan torpedoivan onnistuneen konsoliversion mahdollisuudet. Näistä puheista ei tarvitse enää murehtia, sillä kehittäjä Crytek suoriutuu käännöstyöstä puhtain paperein. Maisemat näyttävät erittäin kauniilta ja piirtyvät kauas horisonttiin. Jotkin yksityiskohdat esimerkiksi kasvillisuudessa paljastuvat läheltä tarkasteltuina hieman karuiksi, mutta kokonaisuutta ei voi kuin ihailla. Erityismaininnan ansaitsevat dynaamisesti vaihtuvat vuorokauden ajat: peli on ehdottomasti komeimmillaan aamu- ja ilta-auringon loisteessa. Vaikka ruudunpäivitys notkahtelee satunnaisesti tiukoissa tilanteissa, eivät yskähtelyt pilaa kokemusta.

Jatko-osaan verrattuna lähdemateriaalin ikä näkyy lähinnä hahmojen kankeammissa kasvoanimaatioissa. Lisäksi nanopuvussa heiluminen ei tunnu aivan yhtä coolilta, kun liikkeiden aikana tehdyt pienet eleet loistavat poissaolollaan. Audiopuolelta runsaimmat kehut menevät bassoa vavisuttaville räjähdyksille. Ääninäyttely ja hollywoodmainen musiikkiraitakin hoitavat hommansa, mutta kakkosen tuotantoarvoihin ei päästä.

Kokonaisuutena Crysis tarjoaa takuuvarmaa ja näyttävää räiskintähupia kaikille ammuskelupelien ystäville. Nykyään genressä harvinainen valinnanvapaus vihollisten nitistämiseksi saa sen erottumaan edukseen massasta. Tekoälyn tyhmistelyt ja satunnaiset suvantohetket eivät paina vaakakupissa yhtä paljon kuin yleinen tekemisen hauskuus. Ainoastaan yksinpelin sisältävään teokseen saa upotettua pelitavasta riippuen kuudesta kymmeneen tuntia – rutkasti enemmänkin mikäli unohtuu ihailemaan maisemia. Hyvinkin sopuisalla 19,99 euron hinnalla varustettu paketti kannattaa laittaa harkintaan, vaikka peliajasta kilpailee tänä syksynä äärimmäisen kova kattaus paukuteltavaa.

Galleria: 

Kommentit

Jep, hyvä peli oli, mutta liian lyhyt.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi