DOOM.jpg
Uutinen

Doom 4 peruttiin liian persoonattomana Call of Duty -kloonina – hyllytetystä räiskinnästä julkaistiin pelikuvaa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

YouTube-kanava Noclip on haalinut käsiinsä jonkin verran pelikuvaa perutusta Doom 4 -räiskinnästä.

Noclipin 12-minuuttinen video pyörii enimmäkseen vuonna 2016 julkaistun Doom-räiskinnän ympärillä. Id Software esitteli dokumenttiryhmälle tuolloin myös kuopattua Doom 4 -projektiaan, joka nähdään nyt uutisen loppuun upotetulla videolla pelitaiteen säilyttämisen nimissä.

Doom 4 -videoissa nähdään tositoimissa pelisarjan matkan varrella ikoniseksi tuliluikuksi haulikko. Myös lähitaistelu ihmisen kaltaista jantteria vastaan on vahvasti tapetilla jälkimmäisellä erittäin lyhyellä pätkällä. Vuonna 2013 peruttu Doom 4 hyllytettiin loppupeleissä sen vuoksi, että paketti vaikutti turhan persoonattomalta Call of Duty -kloonilta. Myös alkuperäiskehittäjä John Carmack poistui iD Softwaren palveluksesta samaisen vuoden marraskuussa.

Jonkin aikaa kehitetyn Doom 4:n raunioille kasattu Doom julkaistiin kehujen saattelemana vuonna 2016. Jatkoakin seurasi Doom Eternalin muodossa neljää vuotta myöhemmin.

Studiot
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt
Lähteet