Tekken 8 Eddy Gordo
Uutinen

Eddy Gordo saapuu huhtikuun alussa osaksi Tekken 8:n taistelijakööriä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Tekken 8 saa seuraavan hahmolisäyksensä huhtikuun 4. päivä, kertoo Bandai Namco.

Capoeiran voimaan luottava Eddy Gordo nähtiin ensimmäistä kertaa sarjan kolmannessa ja sittemmin jokaisessa myöhemmässä osassa. Tekken 8 -pelaajat pääsevät hahmoon käsiksi huhtikuun 4. päivä. Playable Character Year 1 Passin omistajat saavat Eddyyn vielä kolmen päivän etumatkan – heille hahmo saapuu heti huhtikuun 1. päivä.

Samaisena päivänä Tekken 8 saa versionumeroa 1.03.01 kantavan päivityksen, joka tuo peliin muitakin parannuksia, bugikorjauksia ja tietysti Tekken Shop- tuotteita. Valtavan pitkää ominaisuuslistaa voi tutkailla täältä.

Niko "Rautanyrkki" Lähteenmäen arvostelusta varsin kunnioitettavat neljä tähteä napannut Tekken 8 on saatavilla PC:lle, Xbox Series S|X:lle sekä PlayStation 5:lle.