Uskomatonta kyllä, kahdeksas Tekken on vihdoin täällä. Alun perin tämä Bandai Namcon (silloin pelkän Namcon) vuonna 1994 kolikkopelihalleissa sekä seuraavana vuonna alkuperäisellä PlayStationilla julkaisunsa saanut sarja lähti aikoinaan rohkeasti haastamaan muun muassa Segan Virtua Fighteria, Capcomin Street Fighteria sekä Midwayn Mortal Kombatia. Erityisesti ensimmäisenä mainittu oli Namcon suurennuslasin alla, sillä studio halusi näyttää maailmalle, miten tehdään markkinoiden paras 3D-grafiikalla tehty mäiskintä.
Ensimmäinen Tekken esitteli pelaajille näppäinasettelun, johon sarjan teokset perustuvat vielä tänäkin päivänä: ohjaimen neljä ”lärvinäppäintä” (face button) edustavat kukin yhtä raajaa: neliö ja kolmio käsiä, risti ja ympyrä jalkoja. Torjuminen tapahtuu pakittamalla vastustajasta poispäin ja hyppiminen onnistuu ilman, että hahmo lainaa hyppyfysiikkansa kuun kamaralta.
Toimivista ensiaskeleista huolimatta Tekken ei kuitenkaan vielä räjäyttänyt pankkia, liekö syynä ollut sitten hidas tempo tai ”hivenen” karkea grafiikka. Namco ei kuitenkaan turhia aikaillut, vaan jatko-osa näki päivänvalon jo 1995, kun taas konsoliporttausta Pleikkarille saatiin odottaa jälleen seuraavaan vuoteen.
Vaikka Tekken 2 oli jo huomattavasti kehittyneempi tapaus ja sitä pelailtiin muinoin legendaarisessa Game Over -ohjelmassakin, tapahtui maailmanmaineeseen nousu vasta kolmannen osan myötä. Tekken 3:n PlayStation-käännös oli jotain käsittämätöntä: Namco pusersi Pleikkarista pelihallitason grafiikkaa, minkä lisäksi siinä oli mukana kosolti lisäsisältöä kolikkoversioon verrattuna, kuten enemmän hahmoja, rantapallomoodi sekä Streets of Ragea muistuttava Tekken Force Mode.
Tekken 3 on myös ensimmäinen sarjan teos, jota itse pelasin ihan räkänokkana, sillä veljeni osti sen aika pian ilmestymisensä jälkeen vuonna 1998. Se oli sitten menoa, enkä uskalla kauheasti laskeskella, miten paljon aikaa sarjan parissa on vuosien varrella vietetty. Eikä onneksi tarvitsekaan, sillä kahdeksas osa hoitaa leiviskänsä niin mallikkaasti, että nostalgiapärinät voi toistaiseksi unohtaa.
Pimeä herää
Tässä kohtaa suosittelen katsastamaan kattavan Tekken 8 -ennakkomme, mikäli et ole sitä vielä tehnyt, sillä valtaosa ominaisuuksista on jo käsitelty kyseisessä artikkelissa. Loppuarviossa keskitytään lähinnä siihen, mikä jäi testisession aikana kokematta.
Aloitetaan suuren budjetin ja vielä suurempia tunteita sisältävästä The Dark Awakens -tarinatilasta, joka on ehdottomasti se yksinpelaajan kohokohta. Esirenderöityjä välivideoita sekä 1vs1-tappeluita yhdistävä stoori keskittyy pääasiassa Jin Kazaman kokemaan kasvutarinaan, mutta muitakin nyrkkisankareita päästään toki ohjaamaan. Lopputekstien jälkeen on todettava, että onhan The Dark Awakensin tarina viihdyttävyydestään huolimatta paikoin todella dramaattinen ja jopa pöljä, mutta nautin silti matkasta täysin siemauksin. Ainoa pettymys on kampanjan pituus: tarinan läpikäymiseen meni itselläni vain reilut viisi tuntia.
On ihailtavaa, miten paljon Tekken 8:n tekijät myös selkeästi arvostavat sarjan historiaa, sillä jokaisesta numeroidusta osasta voi katsastaa lyhyehkön juonikollaasin, jotta loretietämys on kohdallaan ennen tarinatilan aloittamista. Menneiden muistelijat puolestaan arvostanevat mahdollisuutta laittaa valikoissa lempi-Tekkeninsä ääniraita soimaan, vaikkei kahdeksannen osankaan musiikeissa mitään vikaa ole, päinvastoin!
Episodin voi järjestää joko yksin tai pelihallissa
Aiempien osien tyyliin jokaisella 32:lla hahmolla sekä myöhemmin saatavilla DLC-pukareilla on oma yksinpelattava episodinsa (character episode). Jokainen jakso sisältää alku- ja loppuvideon, ja niiden välissä taistellaan yhteensä viittä eri vastustajaa vastaan paras kolmesta -säännön turvin. Hiukan harmittavasti muuta juonta ei taistelujen välissä ole, minkä lisäksi jokainen kamppailu tapahtuu aina samalla areenalla. Muutaman minuutin mittaiset loppuvideot olivat tosin monesti niin hyviä, että motivaatio säilyy suhteellisen korkealla niiden avaamiseen. Kaiken kukkuraksi useista pätkistä löytyy pitkästä aikaa aiemmissa osissa nähtyä, varsin vinksahtanutta huumoria.
Entisestään yksinpelin pituutta kasvattaa jo ennakossa mainittu Arcade Quest -tila, joka tuo useiksi tunneiksi lisätekemistä. Moodi sisältää oman löyhän tarinansa, jossa piestään matkan varrelle osuvat kilpailijat, kerätään valuuttaa ja asusteita niin perushahmoille kuin avatarille sekä keskustellaan välillä syntyjä syviä kamujen kanssa. Se toimii hyvin perustekurssina ja kertausharjoituksena ennen varsinaiseen tarinatilaan hyppäämistä, sillä Arcade Quest tarjoaa ennen kaikkea hyviä vinkkejä taitojen kartuttamiseen ja kehittymiseen.
Valitettavasti se on kuitenkin tuotantoarvoiltaan huomattavasti kilpailijansa Street Fighter 6:n World Touria niukempi. Vaikka erilaiset pelihallit ovat pullollaan Bandai Namcon vanhoja arcade-kabinetteja, ne eivät harmittavasti ole pelattavissa, toisin kuin Capcomin mättöjuhlissa. ”Saliseikkailu” ei myöskään sisällä ääninäyttelyä lainkaan, joka vaikeuttaa persoonattomiin pallopäihin samaistumista. Juoni on sekin yhdentekevä, eikä grafiikka varsinaisesti hivele silmiä.
Kaiken tämän päälle valikoiden uumenista löytyy vielä perinteinen pelihalli- ja harjoittelutila, yksittäiset ottelut sekä upouusi Super Ghost Battle -tila, jossa tekoälyn ohjastama vastapuoli on ohjelmoitu oppimaan pelaajan taistelutyyliä. Käytännössä ”haamu” opiskelee kaikkea aina suojaamisesta ja liikehdinnästä iskuihin sekä aggressiivisuuden tasoon. Ominaisuus on suorastaan nerokas ja sen avulla voi reflektoida mainiosti omaa tyyliään.
Rautanyrkki meinaa ruostua, mutta onneksi vain meinaa
Hiukan kädenlämpöisen Arcade Questin ohella minulla on pari muuta nipotuksen aihetta, jotka toivottavasti saadaan korjattua päivitysten myötä. Ensinnäkin Bandai Namco ei ole sisällyttänyt jostain kumman syystä parhaimmillaan kahdeksan ottelijan Team Battlea eikä Tag-tilaa lainkaan mukaan.
Aavistelen toki, että jälkimmäinen nähdään vasta seuraavassa Tekken Tag Tournamentissa, mutta mielestäni tästä erillisestä Tag-sarjasta voisi pikkuhiljaa jo luopua. Sen sijaan Team Battlen poissaoloa ei voi kuin ihmetellä, sillä joukkuemähinät olivat jo kolmosesta lähtien sitä parasta viihdettä. Kaipailen myös kovasti keilailua ja Tekken Forcea, molemmissa vain oli sitä jotain! Kaverin kanssa pelattavia muotoja voisi siis olla enemmän, sillä nyt vaihtoehtoina ovat vain 1vs1 sekä rantapallomoodi.
Verkkopeliominaisuuksiin en valitettavasti päässyt vieläkään käsiksi, joten arvostelua päivitetään tarvittaessa jälkikäteen, mikäli joku on verkon puolella erityisen hyvin tai huonosti. Näkemieni videoiden perusteella pelaajan Arcade Questia varten luoma avatar seikkailee pitkin ja poikin virtuaalisia pelihalleja, joissa voi haastaa pukareita ympäri maailmaa niin perinteisiin mittelöihin kuin rantapallomatseihin. Ohjaaja Katsuhiro Harada on lisäksi vahvistanut, että Tekken 8 tukee alustojenvälistä pelaamista, joten laitevalinnallakaan ei onneksi ole merkitystä.
Valitako Kuolevaisten Kamppailu, Katutappelija vai uusi Rautanyrkki? Kas siinäpä pulma!
Kuten todettua, tekee uusi Tekken väkevän nousun takaisin mäiskintöjen kärkikahinoihin laihaan ja hiukan viimeistelemättömään edeltäjäänsä verrattuna. Visuaalisesti silmiä hivelevän upeassa ja tuntumaltaan erinomaisessa uutukaisessa on itsekseen mättäjillekin varsin kivasti tekemistä jo heti kättelyssä, ja väitän sen olevan parasta Rautanyrkkeilyä sitten vitososan.
Mutta onko Tekken 8 sarjansa paras osa kautta aikojen? Sen näyttää vain aika ja tulevat päivitykset, mutta vahva potentiaali on ehdottomasti olemassa.
Lisää aiheesta:
- Lohimestarit Kuma ja Panda saapuvat osaksi Tekken 8:n alati paisuvaa taistelijavalikoimaa
- Tekken 8 sai kattavan pelattavan demon PS5:lle, PC- ja Xbox-versiot seuraavat perässä viikon viiveellä
- Tammikuussa julkaistava Tekken 8 saa heti ilmestyessään 32 taistelijaa – viimeisetkin hahmolisäykset varmistuivat
- Rautanyrkille saattaa olla mahdotonta löytää haastajaa ensi vuonna – kattavassa ennakkotestissä Bandai Namcon Tekken 8 (PS5)
- Taistelupelien suurmestarin paluu maailman huipulle – tupla-arvostelussa Street Fighter 6 (PS5)
