The Outer Worlds
Uutinen

Epic Games Storen ilmaispelivalikoima vaihtui torstaiseen tapaansa – ensi viikonkin nimike selvillä, kuten tapana on

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Epic Games Storen ilmaispelivalikoima on pistetty torstaiseen tapaansa uusiksi.

Tällä viikolla PC-pelaajat voivat napata talteen Obisidianin ropellushäröily The Outer Worldsin, vieläpä Spacer's Choice Edition -versiona. Lisäksi päästään hiiviskelemään Thief-sarjan vuoden 2014 henkiinherättelyn parissa.

Ensi viikon ilmaispelinä on nopeatempoista ja väkivaltaista toimintahurmetta Ghostrunnerin muodossa. Sittemmin jatko-osankin saanut peli julkaistiin alkujaan vuonna 2020.

Lisätietoja suoraan Epic Games Storen sivuilta, täältä.

Kuva
Epic Games