Thief

Rakastetun klassikkosarja Thiefin uudelleenlämmittely ei sujunut Eidos Montrealilta aivan kuten geneerisessä ruotsinkielisessä sisustusohjelmassa. Kehittelyvaiheessa muutoksia läpikäynyt peli on kuitenkin kelpo teos, joka ansaitsee paikkansa jokaisen hiippailufanin hyllyssä.



Hämyisän kaupungin asuttama Garret on mestarillinen varas, jolla on hallussaan mielenkiintoinen kokoelma erilaisia taitoja. Pienimmätkään yksityiskohdat, kuten ansat ja salaiset kytkimet eivät jää tältä huomaamatta. Varjojen valtiaana mies liikkuu huomaamatta lähes missä vain. Oman luontonsa ja maksavien asiakkaiden johdattelemana Garret ajautuu keskelle juonittelua sekä eriskummallisia tapahtumia.



Lineaarisuudesta moitittu Thief ei ole yksioikoisen tiukkaa putkea, ja peli tuntuu etenkin alkuun tarjoilevan jossain määrin variaatiota etenemiseen. Tehtävien edetessä vaihtoehtoiset tavat alkavat käydä melko ilmiselviksi ja tätä kautta ajoittain jopa puuduttaviksi. Valon ja varjon leikki viihdyttää tiettyyn rajaan asti, mutta etenkin vartijoiden riittämätön tekoäly tekee touhusta hyvin helppoa. Toisaalta taas yhteen kertaan kymmenestä mahtuu mukaan myös kuudennella aistilla varustettu vastapuolen veijari, joka tuntuu bongaavan Garretin kentän toisesta päädystä saakka. Tämä saa pelaajan karttamaan turhia riskejä, mutta aiheuttaa myös helposti turhautumista epäjohdonmukaisuutensa takia.

Näennäistä vapautta



Vapaaseen tutkimiseen yllyttävä peli tarjoilee suppeahkoista alueistaan huolimatta riittävän määrän esineitä löydettäväksi ja nurkkia koluttavaksi. Hyvin piilotettujen salaisuuksien paljastaminen on tyydyttävää, vaikka niihin liittyvät pulmat laittavat harvoin aivonystyröitä toden teolla töihin. Keräiltävien asioiden lomassa Garretin ahnaisiin käpäliin tarttuu myös aimo annos pöytähopeita ja muuta rahanarvoista materiaa. Valuuttaa vastaan mies voi ostaa lisää erinäisiä tarpeita ja välineitä sekä päivityksiä. Menestyneeksi pitkäkyntiseksi Garretin ansiot pysyvät varsin maltillisina, ja tämänkin takia alueita tulee havainnoitua tarkalla silmällä.



Pääpaino on selkeästi asetettu hiiviskelylle, mutta pelaajan on mahdollista tehdä myös vahinkoa vastapuolelle. Pelin luonteen huomioiden Garret on kuitenkin taistelussa heikoilla, eikä tällä ole minkäänlaista saumaa pienintäkään ylivoimaa vastaan. Väkivallan tielle mielivän kannattaa pitäytyä kohteliaasti uhrin selän takana, sillä tämä tuo puolestaan selvän etulyöntiaseman. Vaikka edessä on muutama kiperä tilanne, on peli ehdottomasti parhaimmillaan kun sen suorittaa näkymättömän miehen lailla — kuten se on tarkoitettu.



Ketteräksi akrobaatiksi Garret pääsee liikkumaan varsin rajoitetusti. Vaikka miehellä on pääsy katoille, viemäreihin ja tuuletuskanaviin, ei mistään rajattomasta liikkumavapaudesta voi puhua. Kaupungissa riittää kattoa, jolle pelaajalla ei ole kuuna päivänä mitään asiaa. Näennäisen vapaa peli sortuu kierrättämään Garretia monien tarpeettomien mutkien kautta tämän navigoidessa sokkeloisia kenttärakenteita parhaan taitonsa mukaan. Niinikään kontrollit rajaavat pelaajan valinnanvapautta, eikä esimerkiksi hyppäämiselle löydy minkäänlaista nappulaa. Yllättävää kyllä moista ei pienen tottumisjakson jälkeen osaa kaivatakaan, ja ohjaaminen rullaa varsin intuitiivisesti ilmankin.

Tunnelmallista perushiiviskelyä



Thiefin äänimaisema on tunnelmallinen, mutta etenkin taustalla käytävään dialogiin olisi voinut käyttää enemmän aikaa. Vartijat ja muut hämyisän kaupungin asukkaat heittävät samaa repliikkiarsenaalia kyllästymiseen saakka. Itsekseen jutusteleva Garret sortuu ajoittain itsestäänselvyyksien toteamiseen mutta tuo kuitenkin mukavaa väriä muutoin helposti liian hiljaisiin hetkiin. Valikoista on myös saatavilla miehen täysin äänetön versio, joka lienee varmasti mieleen täydellisempää immersiota hakeville.



Visuaalisesti teos on yhdistelmä hämärää steampunk-kaupunkia, raunioluolastoa ja radioaktiivisen sinistä sävyä. Yksityiskohtainen toteutus houkuttaa pelaajan silmää etsimään vuorovaikutettavia kohteita tai taskuun sujautettavia pikkuesineitä. Pelissä on näyttäviä kohtia, mutta etenkin kaupunkimaisema on monotonisen synkkää tasapaksuutta, eikä siitä tunnu erottuvan edukseen juuri minkäänlaisia yksityiskohtia. Punasävyiset sisätilat paikallisessa bordellissa esimerkiksi väläyttävät täysin toisenlaista maailmaa ja tuovat tullessaan kaivattua valopistettä ankeuden keskelle.



Nykyisen sukupolven peliksi Thiefillä on ulkoiset puitteet kunnossa. Pitkät latausajat kuitenkin rikkovat elämystä. Satunnaisena ongelmana tämä menettelisi helposti, mutta nyt latausruutuja esiintyy käytännössä joka kerta, kun pelaaja siirtyy alueelta toiselle. Hämmentävästi useat ovet avautuvat tiirikoimalla ja vailla latausruutua, mutta ikkunan kautta sisätiloihin siirryttäessä tuttu odottelu on edessä joka ikinen kerta. Animaatioista takaisin peliin siirryttäessä esiintyy hienoista nykimistä, mutta varsinaisen pelaamisen tielle tämä tulee harvoin.



Pääsääntöisesti Thief on kelpoa viihdettä vikoineen kaikkineen. Se ei ole se avoimen maailman hiekkalaatikkohiippailu, jota moni tuntui odottavan. Kyseessä on kaikesta huolimatta keskivertoa parempi kokemus, joka jättää positiivisen jälkimaun ja tyydyttää hiiviskelyn nälkää mainiosti.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi