The Coalition Unreal Engine 5
Uutinen

Gears-kehittäjä The Coalition esittelee, millaista jälkeä Unreal Engine 5 saa aikaiseksi Xbox Series X:llä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

The Coalition esitteli taannoisessa GDC-esityksessään, millaista jälkeä Unreal Engine 5:llä saa aikaiseksi, kun alla on Xbox Series X.

Gears-sarjan edellinen osa Gears 5 rullasi Unreal Enginen edellisellä versiolla, mutta The Coalition on paraikaa siirtymävaiheessa uuden pelimoottorin äärelle. Alpha Point -nimellä kulkeva demo esittelee hieman uuden pelimoottorin mahdollisuuksia, minkä lisäksi studio on ehtinyt työstää oman videonsa hahmomallien tekemisestä. Kumpikaan video ei liity mihinkään tekeillä olevaan peliin, eikä itseasiassa studion seuraava projekti ole edes virallisesti tiedossa.

Vanhemmalle konsoliraudalle julkaistu Gears 5 vei sarjaa uuteen suuntaan muun muassa aiempaa avoimemmalla pelimaailmalla. KonsoliFINin neljän tähden arvostelussa teosta tituleerattiin "lähes täydelliseksi toimintapaketiksi".

Pelit
Studiot
Lähteet