Lähes täydellinen toimintapaketti

Gears of War on kulkenut pitkän matkan Xbox 360:n lippulaivasarjasta nykyiseen viidenteen (laskentatavasta riippuen kuudenteen) osaansa. Vaikka varsinaisia isoja notkahduksia ei olekaan sattunut matkan varrella – ei edes kehittäjätiimin vaihtuessa – kohottaa Gears 5 heittämällä sarjan uudelle tasolle aiempaa selkeästi henkilökohtaisemmalla tarinalla ja entistäkin eeppisemmillä toimintakohtauksilla.

Tarinallisempaa tarinaa

Se, missä Gears 5 petraa kenties eniten, on pelin tarinapuoli. Juoni jatkuu edellisosan jälkimainingeista, mutta tällä kertaa reilusti yli kymmenen tuntia elämästä lohkaisevassa kokonaisuudessa on aiempaa henkilökohtaisempi ote. Ylimaskuliinista äijämurahtelua ei ole toki unohdettu, mutta tästä huolimatta uuden pääprotagonistin kohtalo kiehtoo aiempia kehystarinoita enemmän. Juoni on rytmitetty mallikkaasti antaen mukavasti tilaa niin nuoruudenintoa puhkuville junioreille kuin sarjan alusta asti mukana rymistelleille COG-veteraaneillekin. Tokihan kaverusten persoonat ovat edelleen paikoitellen paperinohuita, mutta tarttumapintaa on kuitenkin tarpeeksi, jotta köörin edesottamuksista välittää edes jonkin verran. Tällä kertaa tarina viedään myös mallikkaaseen loppukliimaksiin Gears of War 4:n tylsän tussahduksen sijaan.

Tuttua ja turvatonta

Pelillisesti Gears 5 ei lähde keksimään pyörää uudelleen, eikä missään nimessä ole tarviskaan. Metallitoppauksin varustellut soltut ryntäilevät kankeasti suojasta suojaan, räiskien matkan varrella seulaksi kaikkea liikkuvaa. Tiivistettynä voisi sanoa, että homma toimii edelleen, jos hommasta vain sattuu tykkäämään. Call of Dutyn kaltaista adhd-hippaa nimittäin ei ole luvassa, toiminnan ollessa ehkäpä hidastempoisinta mitä nykyräiskintägenrellä on tarjota. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei vastaan marssitettaisi toinen toistaan eeppisempiä kohtauksia, joiden tahkoaminen on paikoitellen aivan järjettömän nautinnollista.

Tuliluikkuvalikoimassa on mukana kaikki vanhat tutut, mutta tokihan mukaan mahtuu myös ennennäkemättömiä tussareita. Omaksi suosikikseni kohosi välittömästi tuskallisen hidas, mutta sitäkin tehokkaampi Swarm-pyssy The Claw, joka pistää vihuja halki poikki ja pinoon huomattavasti uskollista Lanceria tehokkaammin. Jokainen löytää valikoimista taatusti suosikkinsa, sillä repertuaari on sarjalle ominaiseen tyyliin kiitettävän laaja.

Robottiruttusen ohjaimissa

Kampanjan voi tahkota tuttuun tyyliin läpi porukalla, mutta kolmen hengen köörissä yhden rooliksi jää uskollisen Jack-apurin ohjastaminen. Tämä ei jää missään mielessä kuriositeetiksi, sillä uskollinen robottiruttunen kohoaa erikoiskykyineen usein taistelun tiimellyksen tärkeimmäksi hahmoksi. Mikäli peliseuraa ei ole tarjolla, jää Jackin käskyttäminen pelaajan itsensä kontolle. Valitettavasti tällöin sormet menevät muutaman erikoiskyvyn kanssa helposti solmuun, eikä moisia tule loppupeleissä käytettyä niin paljon kuin kehittäjät olisivat halunneet.

Pienoista hahmonkehityksen tunnetta luodaan sillä, että Jackia voi tuunata maastoon ripoteltujen komponenttien avulla. Ratkaisu toimii kohtuullisen mukavasti pienestä keinotekoisuuden fiiliksestä huolimatta. Osaapa robotti ratkoa matkan varrella jopa pieniä pulmia. Kyllä, pulmanratkontaa Gears-pelissä, näin on näppylät.

Räiskintöjen Witcher?

Putkijuoksusta pyritään eroon parilla avoimemmalla alueella, missä eteneminen haarautuu hieman pelaajan omien mieltymysten mukaan. Tarjolla ei tietysti ole witchermäistä vapautta ja sivutehtävien tulvaa, mutta tällä kertaa pelaajaa ei ohjata eteenpäin aivan yhtä kädestä pitäen kuin ennen. Matkaa taitetaan kätevällä tuulikiiturilla, jolla surffaileminen rauhoittaa mainiosti fiilistä toimintakohtausten välillä. Eihän tätä aivan avoimeksi maailmaksi voi vielä kutsua, mutta valinnanvaraa etenemiselle sentään on yllättävän paljon.

Hulppean näyttävä Gears 5 on kiistatonta visuaalista tykitystä alusta loppuun saakka. On hämmentävää, kuinka sulavasti Coalitionin koodarivelhot ovat saaneet näinkin tyylikkään räiskinnän rullaamaan ainakin Xbox One X:llä. Meininki ei pahemmin töksähtele niissä massiivisimmissakaan toimintakohtauksissa, kokonaisuuden toimiessa niin sanotusti kuin sen VR:n kuuluisa vessa – ainakin hyvänä päivänä. Ulkoasussa mennään myös rohkeasti uusille urille, sillä tällä kertaa pahiksia lahdataan huomattavasti aiempaa monipuolisemmissa miljöissä niiden useaan otteeseen nähtyjen tehdashallien ja rauniokaupunkien lisäksi.

Pienistä teknisistä vioista mainittakoon pariin otteeseen sattunut tilanne, jossa ennalta skriptattu vihollisten hyökkäys ei vain lähtenyt suunnitellusti käyntiin, eikä Locust-solttuja edes näkynyt mailla halmeilla. Tällöin eteneminen ei luonnollisesti ollut mahdollista, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi edellisen tallennuspisteen lataaminen ja muutaman minuutin uudelleenpeluu. Harmittava miinus, mutta ei onneksi järin vakava sellainen.

Moninpeli, tykkää tai älä tykkää

Gearsin verkkokahinat ovatkin sitten aivan oma lukunsa: niistä joko tykkää, tai sitten ei. Itse kuulun enemmän jälkimmäiseen, vaikka en missään nimessä lähtisikään kiistämään moninpelipaketin toimivuutta saati kattavuutta.

Gearsin tuorein inkarnaatio sisältää kaiken mitä aiemminkin, minkä lisäksi kakun päällä kirsikkana komeilee upouusi Escape-moodi. Hektiseen pakenemiseen – aluksi vieläpä liki ilman mitään tulivoimaa – perustuvat muutaman minuutin ottelut toimivatkin erittäin pätevänä vastapainona useita tunteja elämästä lohkaiseville Horde-väännöille. Nämä taas ovat sitä perinteistä puolustuspainotteista kestävyystaistelua alati kovenevia vihollisaaltoja vastaan. Valitettavasti otteluiden pitkä kesto tiputtelee matkan varrelta sotilaita pois, eikä tekoälytoopeista ole loppupeleissä mitään käytännön hyötyä selviämisen kannalta. Kuten aina, hyvä kaveriporukka saman chatin ääressä on avain Horde-kahinoissa pärjäämiseen ja yleensäkin koko pelitilan kiinnostavuuteen. Itselläni pelit päättyivät aina siihen, että huomasin jossain vaiheessa taistelevani yksin ties-kuinka-monennen levelin vihollisaaltoja vastaan, ja moisestahan ei seuraa mitään hyvää.

Kaikissa pelimoodeissa on mieletön määrä kustomoitavaa vaikeustasosta omaan hahmoon sekä tämän bannereihin, aseskineihin ja jopa seinille mäjähteleviin veriroiskeisiin saakka. Valitettavasti valikot on toteutettu sen verran sekavasti, että sujuvan navigoinnin opettelu ottaa käyttäjältä aikansa. Mitään haittaahan kaikesta sälästä ei toki ole, ja moni saakin varmasti orgastisia kokemuksia ottelun jälkeen ruudulle läsähtävistä tienestipläjäyksistä. The Coalition ei taatusti pistä myöskään pahaksi, mikäli kukkaron nyörejä innostuu raottamaan hassunhauskojen lisähahmojen vuoksi –onhan se vain hienoa kuulla tappomatsin lomassa Linda Hamiltonin "You're terminated!" -huudahduksia tai aina Gearsiin haaveilleen Batistan murahteluja.

Teknisesti moninpeli toimii vienojen alkuyskähtelyjen jälkeen moitteetta, eikä verkko-ongelmia ilmennyt muutamien sessioiden aikana. Mikäli verkkopuoli kiinnostaa, voi arvostelupisteisiin lisätä huoletta puolikkaan tai jopa kokonaisen tähtösen, sen verran kattava paketti on ehdottomasti kyseessä.

Luvassa hyvä tulevaisuus

The Coalition osoittaa Gears 5:llä ottaneensa sarjan haltuun suorastaan mestarin elkein. Siinä missä aiempi osa meni vielä keskiverrosta harjoittelutyöstä, on tuorein GoW lähestulkoon parasta, mitä aivot narikkaan -räiskintägenrellä on tällä hetkellä tarjota. Ja eipä tuo Game Passissa edes maksa mitään, ajatelkaa nyt!

Ainiin, ja jos pelin trailerilla soitetaan Nine Inch Nailsia, tuota maailman parasta industriaaliorkesteria, tekee kehittäjätiimi väkiselläkin jotain oikein:

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi