For Honor
Uutinen

For Honor saa ensi kuussa kaksin kappalein uusia taistelijoita

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Ubisoftin For Honor marssii ensi kuussa toiselle "tuotantokaudelleen" kahden uuden hahmon kera.

Hahmokööri kasvaa Centurion- sekä Shinobi-hahmoilla. Uusien taistelijoiden tyyli poikkeaa toisistaan selkeästi. Centurion työstää vahinkoa lähietäisyydeltä painavalla miekallaan, kun taas sukkelampi Shinobi käyttää vihujen teilaamiseen perinteistä japanilaista kusarigama-asetta. Samassa yhteydessä pelin karttavalikoima laajenee kahdella uudella taistelukentällä: Forge sekä Temple Garden.

Kausipassin ostaneet voivat alkaa availemaan sisältöä toukokuun 16. päivä, kun muut joutuvat odottelemaan 23. päivään saakka.

For Honorin KonsoliFIN-arvostelun voi lukaista täältä.

Kuva
For Honor uudet hahmot

Pelit
Julkaisijat
Lähteet