A Way Out: leikattu kuva
Uutinen

Iso muuri ylitetty – A Way Out saavutti miljoonamyynnit

Olli Ouninkorpi

A Way Out on yltänyt miljoonan kappaleen myynteihin, ilmoitti Hazelight Studios tänään Twitter-tilillään.

Maaliskuun 23. päivä ilmestynyt seikkailu seuraa kahden vankikarkurin pako- ja kostoretkeä 70-luvun Yhdysvalloissa.

Poikkeuksellisesti mukana ei ole lainkaan yksinpeliä, vaan toimintaan pääsee mukaan kaverin kanssa joko samalla sohvalla tai verkon välityksellä. Jälkimmäisessä tapauksessakin riittää, että vain toinen osallistujista omistaa pelin.

Ruotsalaista kädenjälkeä oleva nimike sai KonsoliFINin arviossa kolme tähteä. Seikkailu on saatavilla Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle.

Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.