Kohti muuria ja sen yli

Kuluvan konsolisukupolven aikana yksi pelaamisen osa-alue on kokenut jääkarhumaisen kohtalon: sen koko olemassaolo on uhattuna, ihmiset puhuvat sen ahdingosta, mutta kukaan ei oikein tee asialle mitään. Kyse on tietenkin jaetulla ruudulla pelaamisesta. Kauan ovat sohvakinkereiden ystävät heristelleet nyrkkejään pettyneinä ja yksinäisinä pelikehittäjille, kun jälleen kuumaakin kuumempi julkaisu joudutaan kokemaan yksin. Näiden pelikavereidensa kasvot jo unohtaneiden ressukoiden kärsimykseen saadaan helpotusta Ruotsista, kun Brothers: A Tale of Two Sonsista tunnetuksi tullut Hazelight tuo pelaajat taas samalle sohvalle.

Tarina pakomatkasta käynnistyy, kun A Way Outin toinen päähenkilön Vincent aloittaa tuomiotaan lukuisista talousrikoksista ja epäselvissä merkeissä tapahtuneesta murhasta. Vankilan uusi asukas löytää tuoreen tilayksiönsä Fares Faresin näyttelemän Leon naapurista. Vankilaelämää jo useamman kuukauden edestä viettäneellä Leolla on tosin suunnitelmissaan jättää väkivallan, huonon ruoan ja pimeiden eristyssellien täyttämä arki taakseen mahdollisimman pian: hän aikoo paeta.

Just Between Friends

Vaikka tarinan lähtökohdat muistuttavatkin erehdyttävästi minkä tahansa 90-luvun kliseisen toimintajännärin käsikirjoitusta, pitää A Way Out asiantuntevan vankikarkurin tapaan hallussaan yllätyksen jos toisenkin. Tarinalla on Hazelightin edellisen julkaisun tapaan kaksi tasavertaista päähenkilöä, joita seurataan läpi noin kuusituntisen seikkailun ajan. Tällä kertaa tosin molempia päähenkilöitä ohjataan kahden pelaajan voimin. Ruotsalaisstudion uutukainen nojaa yhteispelaamiseen niin vahvasti, että sen pelaamiseen tarvitaan aina kaksi pelaajaa – joko paikallisesti samalle sohvalle tai verkon ylitse.

Ruutu on oletuksena jaettu tasan kahden pelaajan kesken, mutta kuvasuhde elää erilaisten tapahtumien mukana sulavasti tarjoten lisätilaa esimerkiksi tekoälyhahmon kanssa keskustelevalle pelaajalle. Välivideoita on tarjolla kahdenlaisia: perinteisiä koko ruudun kaappaavia elokuvamaisia pätkiä sekä ainoastaan toiseen hahmoon keskittyviä minivideoita.

Virtuaalinen kameratyöskentely on ehdottomasti niitä osa-alueita, joissa Josef Fares tiimeineen loistaa. Parhaimmillaan nokkela ohjaustyö pelastaa kömpelön dialogin kanssa kompastelevan kohtauksen. Kameralla kokeillaan rohkeasti uusia asioita ilman, että syyllistytään ärsyttävään kikkailuun tai toistoon. Kuvakulmat vaihtuvat otoksesta toiseen lähes Oscarin arvoisesti kaikilla osa-alueilla sekä silmää miellyttävällä sulavuudella pelisessioiden ja välivideoiden välillä.

Jo alkurytmeistä alkaen käy selväksi, että noin kuusituntisen pakoreissun ydin keskittyy ennen kaikkea tunnelman luomiseen. Käyttöliittymä on tyylikkään pelkistetty ja monet pelilliset ominaisuudet – kuten panosten lukumäärä tai hahmon terveyspalkki – on heivattu hiiteen ruututilaa viemästä ja elokuvamaista tunnelmaa pilaamasta. Silloin tällöin välivideoita pusketaan ruudulle sellaisella tahdilla, joka saattaa ehkä turhauttaa kärsimättömämmän kapulan kannattelijan.

Virtuaalinen kameratyöskentely on niitä osa-alueita, joissa A Way Out loistaa.

Helppo elämä

Leon ja Vincentin tarina on helpohko kolmannen persoonan seikkailupläjäys. Matkan varrella pelaajaparin tulee selviytyä erilaisista pikkupulmista ja tilanteista yhteistyön voimin, mutta mitään aivonystyröitä pakottavia puzzlekinkereitä ei kannata odottaa. Usein duolta vaaditaan ainoastaan paria hyvin ajoitettua napinpainallusta. Lupaavasta alusta huolimatta vaihtelevat pulmat muuttuvat pian itseään toistaviksi ovien availuiksi, ainaisiin rosvontikkaiden tekemiseen tai skriptattuihin rämpytyskohtauksiin. Monin paikoin rohkeasti uusia asioita yrittävä A Way Out jääkin pelillisiltä ominaisuuksiltaan yllättävän kesyksi.

Yleisen helppouden lisäksi tehtävät ovat erittäin lineaarisia ja oikeat ratkaisut niin alleviivattuja, että duon karkaaminen tuntuu lähinnä vahingossa vapauteen kompastumiselta. Toimintakohtaukset ovat toki tyylikkäästi ohjattuja ja niissä on aitoa menemisen meininkiä, mutta lopulta pätkät ovat valitettavan ohkaisia, yliskriptattuja elokuvia imitoivia interaktiivisia videoita. Lineaarisuudestaan johtuen A Way Outin ostamista harkitsevien kannattaakin noudattaa spartalaismaisen kurinalaista mediapimentoa siihen liittyen.

Vankilapakoon itsensä teemoittaneeksi peliksi A Way Out keskittyy yllättävän pintapuolisesti itse pakoon ja vauhtiduo viilettää hyvin pian jo betonimuurien vapaammalla puolen. Vankilapaon suunnitteluun ja itse vankilaelämään keskittyminen olisi tarjonnut oivan paikan erottua muista kolmannen persoonan toimintapläjäyksistä, joten paon hätäinen toteutus tuntuu suurelta menetetyltä potentiaalilta.

Yleisesti tarina muistuttaa erehdyttävästi Josef Faresin nettimeemiksi noussutta The Game Awards -purkautumista: Siitä välittyy tekijänsä suuri intohimo työtään kohtaan, minkä sivuoireena juonesta tulee varsin poukkoileva. Itse vankilapaon lisäksi horisontissa siintää molempien päähenkilöiden elämään mollisäveliä roppakaupalla tarjonneelle Harveylle kostaminen. Suloisen koston tarjoileminen koomisen kehnosti käsikirjoitetulle pahikselle ei tosin herätä juuri minkäänlaisia tunteita pinnallisen taustoituksen ja hahmon geneerisyyden vuoksi. Pääpahiksen kliseebingosta puuttuu enää ilkeän naurun värittämä viiksien pyörittely ja hassu aksentti.

Graafisesti pakoreissun meno on vähintäänkin ristiriitaista. Hahmot näyttävät kelvollisilta ja tunnelmat ääripäästä toiseen välittyvät katselijalle onnistuneesti, vaikka hahmojen animointi on hivenen tönköhköä. Sisätilat valaistuksineen näyttävät tyylikkäiltä, mutta suuremmissa ulkomaisemissa rajatut kehitysresurssit välittyvät hieman yksitoikkoisina ja tekstuureiltaan karuina maisemina.

Ääninäyttelijöistä varsin temperamenttista, ajoittain koomisenkin suoraa Leota näyttelevä Fares Fares on kaikki kehunsa ansainnut. Pelin ohjanneen ja käsikirjoittaneen Josef Faresin veli jättää kehnosta käsikirjoituksesta huolimatta toisessa pääosassa näyttelevän Eric Kroughin niin pahasti pimentoon, että tämän esittämä vakavan pragmaattinen Vincent tuntuu vielä loppuhuipennuksessakin olevan vain ”se toinen tyyppi”.

Stereotypical Action Movie

Vankilapako à la Fares ei juonensa puolesta jätä juurikaan uutta kerrottavaa jälkipolville – eikä sen luultavasti paria käännettä enempää ole tarkoituskaan. Hahmojen dialogi sekä tarinan eteneminen ovat useimmiten laadullisesti B-luokkaa ja hyvin ennalta-arvattavaa. Ei olisikaan suuri yllätys, mikäli Fares paljastaisi työstäneen peliä ”toimintaleffojen suurimmat kliseet” -muistivihko käsissään. Eeppisen tarinan sijaan pihvi on ehdottomasti pienissä yhteistyötä vaativissa pulmissa sekä hetkissä, joissa pelaajapari laitetaan äänestämään tietyn ongelman ratkaisusta: Kuumapää Joe suosii luonnollisesti suorempaa ja toiminnallisempaa lähestymistapaa, kun taas Vincentin suunnitelmat ovat harkitumpia ja yleensä vaativat suurempaa vaivaa. Valitettavasti edellä kuvailtuja äänestyshetkiä sekä oikeasti mielenkiintoisia pulmia tarjoillaan hyvin niukalti.

Kliseisyydestään huolimatta Hazelightin tuore toimintarykäys kokeilee piristävästi uusia asioita ja on rohkeasti oma kulmikkaan räväkkä itsensä. Enimmäkseen sen sanomiset saavat kulmat hivenen koholle ja joskus ei oikein tiedä itsekään nauraako sen kanssa vai sille. Se ei välttämättä ole maata järisyttävä tapaus, jonka eeppistä tarinaa muistellaan vielä vuosia myöhemmin, mutta parhaimmillaan se muistuttaa jaetun ruudun pelaamisen hienouksista.

A Way Out on loistava syy kutsua kaveri viikonloppuna kylään ja siinä sivussa nauttia hömppäviihteestä videopelin muodossa. Tarinan läpäisy ei vaadi tuntikaupalla kurttuotsaista ohjaimen puristelua, mutta se tarvitsee kuitenkin riittävissä määrin yhteistyötä saadakseen pelaajien huomion pidettyä itsessään. Se on pelimaailman vastine hieman halvahkolle, mutta omalla tavallaan viihdyttävälle kevyen hömpän ja pikkuvitsien värittämälle ysäritoimintaleffalle, jonka juoneen tarvitsee kiinnittää huomiota sen ensimmäiset ja viimeiset puoli tuntia. Se on lineaarisuudestaan huolimatta kaivattu väriläiskä alati harmaantuvalla alalla ja simppeli viikonlopun pelastus, jota voi jo tavallista alhaisemman lähtöhintansa sekä ilmaisen kaveripassinsa ansiosta suositella hyvällä omallatunnolla kaikille yhteispelien ystäville.

Galleria: 
ladataan kommentteja...