Silent Hill 2
Uutinen

Loppuviikon Silent Hill Transmission -lähetyksessä pureudutaan sarjan tuleviin peleihin, elokuvaa unohtamatta

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Konami kertoilee tulevassa Silent Hill Transmission -lähetyksessään lisätietoja sarjan peleistä, elokuvaa unohtamatta.

Aiempi Silent Hill Transmission -lähetys puolisentoista vuotta takaperin paljasti ikonisen sarjan tulevaisuudesta yhtä jos toistakin. Tulevassa lähetyksessä kuullaan X-tiedotteen mukaan lisätietoja niin tulevista peleistä (Silent Hill 2, Silent Hill f, Silent Hill: Townfall) mutta myös Christophe Gansin työstämästä elokuvasta – samainen miekkonenhan ohjasi vuoden 2006 leffasovituksen aiheen tiimoilta.

Transmission-lähetyksen äärelle voi virittäytyä hieman haastavaan aikaan torstain ja perjantain välisenä yönä kello 2:00.

Studiot
Julkaisijat
Käsitellyt henkilöt
Lähteet