Spider-Man: Far From Home
Uutinen

Seuraavan Spider-Man-elokuvan nimi paljastui, tällä kertaa ihan oikeasti

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Seuraava Spider-Man-elokuva kantaa nimeä Spider-Man: No Way Home – kyllä, tällä kertaa ihan oikeasti.

Nimikiusoittelu aloitettiin eilen, kun pääosan kolmikko kukin kertoi sosiaalisessa mediassa omat käsityksensä siitä virallisesta nimestä. Hämiksenä sinkoilevan Tom Hollandin mielestä nimi oli Phone Home, siinä missä MJ:n roolin hoitava Zendaya vakuutteli Home Slicen ja hassunhauskana Nedinä toikkaroiva Jacob Batalon Home-Wreckerin nimiin.

Lopullinen nimi on kuitenkin lopulta Spider-Man: No Way Home, mikä saattaisi hyvinkin vihjailla eri hämähäkkiuniversumien välillä sinkoiluun. Mukaan on nimittäin huhujen mukaan haalittu muun muassa useampia aikaisempien elokuvaversioiden hahmoja.

Jon Wattsin ohjaama Spider-Man: No Way Home on tarkoitus tuoda leffateattereihin jouluksi, mutta kukapa näistä nykyään osaa sanoa varmasti.

Käsitellyt henkilöt