Parin vuoden takaisen Uncharted-elokuvan jatko-osa jo työn alla
Sony Pictures Entertainment on vahvistanut työstävänsä jatkoa Uncharted-elokuvalleen.
Sony Pictures Entertainment on vahvistanut työstävänsä jatkoa Uncharted-elokuvalleen.
Nathan Drake palaa, kuulemma.
Fortnite saa uuden hahmotulokkaan DC-supersankari Black Adamista.
Varsin mukava mies Dwayne "The Rock" Johnson on visiteerannut Fortnitessa ennenkin, The Foundationin ääninäyttelijänä. Tällä kertaa miekkonen edustaa kuitenkin DC-leiriä Black Adam -hahmonsa trikoopuvussa. Toisen tuplaesiintymisen on tehnyt aiemmin Tom Holland, sekä Spider-Manina että elokuvamaailman Nathan Drakena.
Pitkään työstetyn Black Adamin ensi-ilta on ensi viikolla, 21. lokakuuta.
Uncharted ja The Last of Us eivät suinkaan ole ainoita pelejä, joista PlayStation Productions työstää elokuvia ja sarjoja.
Hämähäkkimies, Nathan Drake sekä... jotain muuta?
Nathan Draken valkokangasseikkailut senkun jatkavat lähestymistään.
Tänä vuonna päästään useamman videopelielokuvan makuun. Halusitte tai ette!
Uncharted-elokuvan ensi-ilta on jo niin lähellä, että on aika heittää ilmoille toinen traileri aiheen tiimoilta.
Uncharted-elokuvasovituksen pitkä ja kivinen tie on saapumassa päätökseensä. Vaikka varsinaisen elokuvan laadustahan ei voi vielä sanoa mitään, tuntuisivat ainakin trailerit kunnioittavan lähdemateriaaliaan näiltä lainaavin eeppisin toimintakohtauksin. Nimiroolissa sinkoilee Tom Holland, tämän mentori Sullynä Mark "Marky Mark" Wahlberg ja mitä ilmeisimmin pahiksena Antonio Banderas.
Näillä purjeilla ei paljoa lähdetä seilaamaan.
Elementtejä useammasta pelistä nähtävillä tässä trailerissa.
Tom Hollandin viikon toinen otsikoissa oleva elokuva.
Hämis palaa leffateattereihin joulukuussa!
Marvelin parhaat ovat nämä. Ainakin jos toimitustamme on uskominen... ja miksi ei olisi.
Ehkä ne sitten CGI-muodossa lisätään myöhemmin?
Seuraava Spider-Man-elokuva kantaa nimeä Spider-Man: No Way Home – kyllä, tällä kertaa ihan oikeasti.
Nimikiusoittelu aloitettiin eilen, kun pääosan kolmikko kukin kertoi sosiaalisessa mediassa omat käsityksensä siitä virallisesta nimestä. Hämiksenä sinkoilevan Tom Hollandin mielestä nimi oli Phone Home, siinä missä MJ:n roolin hoitava Zendaya vakuutteli Home Slicen ja hassunhauskana Nedinä toikkaroiva Jacob Batalon Home-Wreckerin nimiin.
Viime vuonna Sonic, tänä vuonna kosolti enemmän.
Elokuvamaailmasta tuttu Tom Holland vierailee joulukuun 10. päivä pidettävässä The Game Awards -gaalassa, kertoo tapahtuman järjestäjä Geoff Keighley.
Hämähäkkimies Draken kuteissa. Kyllä se elokuva on kuulkaas oikeasti tulossa.
Tom Holland on avannut sanaista arkkuaan koskien tähdittämäänsä Uncharted-elokuvaa.
Instagram Live -lähetyksessä rupatellut Holland tuumailee kuvausten etenevän todella hyvin. Spider-Maninkin trikoissa useampaan otteeseen singahdellut tähti ylistää reilut kymmenisen vuotta työstetyn projektin olevan juuri sitä, mistä mies on aina unelmoinutkin. Holland myös tunnustautuu pelisarjan armottomaksi faniksi joten toivoa sopii, että timanttista toimintaa on todellakin tulossa.
Tämähän on varsinainen ilon ja onnen päivä.
IGN:lle jutustellut Tom Holland on luottavainen Uncharted-elokuvan laadun suhteen – ainakin käsikirjoituksen osalta.
Ainakin kaksi olisi tulossa, mikäli enempiä vastoinkäymisiä ei tapahdu. Tai enemmänkin, laskutavasta riippuen.
Pitkään tuotannossa ollut Uncharted-leffa on kokenut jälleen takaiskun, kun ohjaajan pallille istutettu Travis Knight jätti projektin. Muun muassa Bumblebee-elokuvasta tunnetun Knightin lähdön syyksi nostetaan aikataululliset haasteet, sillä pääsankari Nathan Draken rooliin kiinnitetyn Tom Hollandin kalenterin täyttävät ensi kesänä seuraavan Spider-Manin kuvaukset.
Marvel ja Disney ovat julkaisseet uuden trailerin hurjan odotetusta Spider-Man: Far from Home -seittisinkoilustaan.