Uncharted
Uutinen

Tom Holland ylistää tulevaa Uncharted-leffaansa unelmiensa täyttymykseksi – kuvaukset etenevät mallikkaasti

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Tom Holland on avannut sanaista arkkuaan koskien tähdittämäänsä Uncharted-elokuvaa.

Instagram Live -lähetyksessä rupatellut Holland tuumailee kuvausten etenevän todella hyvin. Spider-Maninkin trikoissa useampaan otteeseen singahdellut tähti ylistää reilut kymmenisen vuotta työstetyn projektin olevan juuri sitä, mistä mies on aina unelmoinutkin. Holland myös tunnustautuu pelisarjan armottomaksi faniksi joten toivoa sopii, että timanttista toimintaa on todellakin tulossa.

Ruben Fleischerin ohjaama Uncharted on tarkoitus saada valkokankaille heinäkuussa 2021.

Käsitellyt henkilöt
Lähteet