Wreckfest
Uutinen

Vihdoin viimein konsoleillekin rymistellyt Wreckfest sai julkaisutrailerinsa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kotimainen Wreckfest rymistelee uudella trailerilla tänään tapahtuneen konsolijulkaisunsa kunniaksi.

Vuosikausia työstetty ja muutamaankin otteeseen viivästynyt romuralli on nyt täten saatavilla PC:n lisäksi PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Luvassa on FlatOut-klassikotkin kehittäneelle Bugbearille ominaiseen tyyliin eeppistä kolarointia ja mahdollisimman autenttista tosielämän fysiikkamallinnusta. Kisat voi viedä tällä kertaa myös verkkoon, sillä kaaosmainen törmäily luonnistuu kätevästi myös kavereiden kera. Wreckfestin julkaisutrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

KonsoliFIN ehti jo arvostella Wreckfestin konsoliversion, Tero Lepistön mietteet voi lukaista täältä.

Pelit
Julkaisijat
Lähteet