Konsoliromua ilmassa

Tämän vuoden elokuu tarjoaa poikkeuksellisen vahvan sinivalkoisen pelikattauksen. Espoolaisporukka Remedyn kehittämän Controlin ohella päivänvalon näkee myös toinen pitkään odotettu kotimainen rymistely, kun pääkaupungista ponnistavan Bugbear Entertainmentin Wreckfest saapuu vihdoin konsoleille.
PC-kansa on päässyt nauttimaan peltien rutistelusta jo hyvän tovin, vaikka jo alkuperäisen painoksen julkaisua lykättiin lukuisia kertoja. Viime vuoden syksylle suunnitellut Xbox- ja PlayStation -versiot puolestaan vaikuttivat välillä kadonneen tyystin horisontista. Onneksi taustalla piilleet ongelmat on vihdoin selätetty. Vaikka tekninen puoli jättää yhä hieman toivomisen varaa, tarjoaa Flatoutin henkinen perillinen myös konsoleilla kerrassaan hulvatonta viihdettä.

Nokka kohti naapuria

Kuten taannoisesta A-P Kuutilan PC-version arviosta voi päätellä, panostaa Wreckfest ennen kaikkea hauskanpitoon. Tämä käy ilmi jo urarakenteesta, jossa keskitytään pitkien sarjojen sijaan lyhytjänteisempään sekoiluun. Toki mestaruuksistakin ajetaan, mutta muutamasta lyhyehköstä mittelöstä koostuvat kokonaisuudet ovat varsin kompakteja rykäisyjä.

Vaikka useimmiten voittaja on perinteiseen tyyliin ensimmäisenä maaliin ennättänyt, höystetään menoa etenkin riskejä korostavalla ratasuunnittelulla. Esimerkiksi kahdeksikon muotoisella areenalla isot keskialueen kolarit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, ja kaaoksesta kuivin jaloin selviäminen muodostuu ajolinjoja isommaksi avuksi matkalla palkintopallille. Sama pätee lukuisiin muihin variaatioihin, joissa reitit ohjataan keskenään vastaantuleville kaistoille. Tällöin kiusaus tuupata kaveri kohti toisen kisailijan lähestyvää keulaa nousee vastustamattoman suureksi.

Puhdasta romuralliakaan ei unohdeta. Yli kahdenkymmenen auton kohtaamiset suljetussa kaukalossa eivät pääty ennen kuin ainoastaan yksi kottero pystyy liikkumaan omin avuin. Näiden lisäksi toisinaan irrotellaan erikoismittelöissä esimerkiksi ruohonleikkureiden, jenkkityylisten koulubussien sekä moottoreilla varustettujen sohvien puikoissa. Meno on hyvässä mielessä juuri niin kaistapäistä kuin miltä kuulostaa.

Törmäyskurssilla

Wreckfestin todellinen tähti on sen törmäysfysiikka: kolarit näyttävät sekä tuntuvat juuri siltä, miltä pitääkin. Autoilla on kiitettävästi massaa ja niiden letkeä ajotuntuma on kohdallaan. Arcademaisesta menosta huolimatta esimerkiksi taka- ja etuvetojen erot välittyvät selkeästi, samoin kuin kilojen vaikutus. Pikkukirput kääntyvät raskaita jenkkirautoja huomattavasti ketterämmin mutkiin, mutta jäävät kontaktitilanteissa armottomasti kakkosiksi. Ajaminen on yksinkertaisesti äärettömän hauskaa.

Pelin kevyt luonne käy ilmi siinä, että oletusasetuksella näyttävätkään kolarit eivät vaikuta juuri mihinkään. Ruudulla kyllä lukee, mitä milloinkin autosta rikkoutuu, mutta vauhti ja ominaisuudet pysyvät käytännössä samanlaisina aina täystuhoon saakka. Kisakohtaisista valikoista pääsee kytkemään realistisemman vaurionmallinnuksen päälle, mikä muuttaa menoa hieman vakavampaan suuntaan. Suurin vaikutus on tällöinkin kokonaisvahingon herkempi kasaantuminen, kun vasta tyystin punaisella piiputtava moottori hidastaa vauhtia ja mutka-ominaisuudet alkavat kärsiä ensimmäisen renkaan lähdettyä kokonaan omille teilleen. Rikkoutuneet ripustukset ynnnä muut pikkuseikat annetaan yhä anteeksi. Sama pintapuolisuus pätee ympäristön fysiikanmallinnukseen, kun reiteille komeasti lentävä irtoroju jää lähinnä kosmeettiseksi koristeeksi.

Testissä ollut Xbox One X -versio ei ole konsolin kaunein tai sulavimmin pyörivä kukkanen, mutta jälki on ihan kelvollista näkymien päivittyessä suhteellisen tasaisesti. Vaikka ympäristöt ja autot eivät varsinaisesti pursua yksityiskohtia, lämmittävät suomalaistyyliset maisemat sorakuoppineen ja mäntymetsineen mieltä. Isoissa kolareissa aavistuksen karut puitteet on viimeistään helppo antaa anteeksi, kun tavaraa leijailee ilmassa kiitettävät määrät. Silti on pakko jäädä pohtimaan: eivätkö vähintään konsoleiden tehopainokset pystyisi tarjoamaan kokemuksen 60 ruudun päivitystahdilla. Alkuperäisen PC-version aikaan raportoiduista bugeista ei sen sijaan ollut enää tietoakaan, joten piinavan pitkästä kehitysajasta on selkeästi jotain hyötyä.

Wreckfestiä on helppo suositella kaikille kevyestä kaahausviihteestä pitäville. Uramoodin lystikkyyden vastapainona se ei tarjoa järin pitkällistä kokemusta. Vaikka autoja pääsee tuunailemaan ja kehittämään, loppuu ahkerimmilta kaahaajilta sisältö muutaman intensiivisen illan jälkeen. Arvosteluversion nettipuoli jäi vielä suureksi osaksi pimentoon seuran puutteen vuoksi, mutta toimiessaan ihmiskuskien välinen romuttelu tuo vielä kosolti lisätunteja kelloon. Tunnelmia verkkototeutuksesta kannattaa saalistaa julkaisun jälkeen KonsoliFINin foorumin puolelta. Sinivalkoiset lasitkin riisumalla on Bugbearin tuorein tuotos yksinkertaisesti hauskaa ajanvietettä.

Kommentit

Pelasikohan arvostelija ollenkaan realistisilla vauriomallinnuksilla? Kyllä ainakin pc-versiossa vauriot silloin vaikutti ohjattavuuteen, kun esim. renkaita irtosi. Nopeus laski jne.. Ja kisa saattaa päättyä jo ensimmäiseen mutkaan ison kolarin seurauksena.

Epäs tosiaan huomannut asetusta vaihtaa, kun oli tyhmältä niin pätevästi piilotettu. Mutta kiitos huomiosta! 

Nyt testailtu myös realistisemmalla asetuksella ja muokkailtu tuota kohtaa. 

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi