Nyt vuoron saa jälleen kuraisempi ja samalla mollivoittoisempi meno crossipyörien puikoissa. Pikainen katsaus esimerkiksi kehittäjän MXGP2- tai nimihirviö Monster Energy Supercross – The Official Videogamen teksteihin paljastaa, että arvioissa mainitut seikat pätevät pitkälti tuoreimmassakin osassa. Toisin sanoen juuri kauppoihin saapunut MXGP2019 tarjoaa jälleen kattavasti sisältöä aitoine kuskeineen, mutta kompastuu teknisiin ongelmiin sekä yleiseen hengettömyyteen.
Komeiden promokuvien katoavainen lumo
Erityisesti tekninen puoli jauhaa tuttuja latuja. Vaikka kehittäjien mukaan grafiikkamoottoria on uusittu raskaalla kädellä, jää vielä promokuvissa komealta näyttävä lopputulos todellisuudessa keskinkertaiseksi. Studiolle perinteiseen tyyliin pyörät kuskeineen mallinnetaan yksityiskohtaisen tyylikkäästi, mutta karun geneeriset ympäristöt pilaavat radikaalisti yleisfiilistä. Erityispiirteinä mainittakoon ajolinjojen mukaan muokkautuva maasto sekä kiitettävä määrä pyöriä lähtöruudukossa. Näkymät päivittyvät kuitenkin yhä maksimissaan 30 ruudun sekuntivauhdilla. Pahempana syntinä tahti notkahtelee usein tuon kriittisen rajan alle, mikä tekee ajamisesta vaivalloista.
Omaa kokemustaan voi jälleen muokata lähemmäs arcadea tai simulaatiomaisempaa menoa. Lukuisista säädöistä huolimatta suhaaminen ei ole silti koskaan järin hauskaa. Osittain kehnon ruudunpäivityksen vuoksi pyörän kääntäminen tuntuu aina äärimmäisen kankealta, eikä mudassa möyriminen vaikuta lainkaan dynaamiselta. Väärässä kulmassa mutkaan lähestyminen johtaa nolon näköiseen nytkyttelyyn korjausliikkeiden toivossa, kun nappiin menneet suoritukset jättävät niin ikään kylmäksi vauhdin tunteen uupuessa. Ratojen lukuisat hyppyrit eivät kieli hauskuudesta, vaan pikemmin hermoja kiristelevästä tähtäilystä edes jotenkuten onnistuneen ilmalennon takaamiseksi. Kömpelöt törmäysfysiikat sekä erittäin aggressiviisesti ajon reitin ulkopuolella katkaisevat resetoinnit tappavat lopun riemun mudassa rämpimisestä.
Sylikaupalla sielutonta sisältöä
Milestonen sisällöstä vastaavalta osastolta ei sentään yritystä puutu. Perinteisiä MXGP- tai MX2-sarjan mestaruuksia pääsee ajamaan sielunsa kyllyydestä. Uramoodissa voi luoda tyystin oman kuljettajansa, jolla aloittaa sponsorien siivittämän nousun kohti kirkkainta kärkeä. Virallisiin ratoihin kyllästyneet pääsevät askartelemaan jopa omia luomuksiaan yllättävän näppäräkäyttöisellä editorilla. Forza Horizonin laarista ammenetaan puolestaan PlayGround-tila, kun avoimen maailman puitteisiin luodaan haasteita muulle verkkokansalle rajapyykkejä ripottelemalla. Molemmat lisukkeet tarjoavat periaatteessa oivaa bonussisältöä kattavaan pakettiin. Ongelmaksi silti muodostuu pelaamisen puisevuus: miksi luoda lisää ajettavaa, kun se varsinainen päristely ei ole oikeastaan koskaan kivaa?
Kuravoittoinen MXGP-sarja eri variaatioineen vaatisi täydellisen remontin katteiden alle, että sitä voisi aidosti suositella. Tällaisenaan ankean kuivakka ajomalli ei tyydytä sen paremmin pikaista arcade-hupailua havittelevia kuin lajiin suuremmalla hartaudella suhtautuvia pelaajia. Toistaiseksi kaksipyöräisten ystävien kannattaa pysyä asfalttireiteillä joko MotoGP- tai Ride-nimikkeiden parissa. Niissä Milestonen tasapainottelu hauskuuden ja haastavuuden välimaastossa on monin verroin paremmin kohdillaan.
