Seuraava lausahdus tuntuu todella kaukaiselta, mutta totta se on: Reilut kolmekymmentä vuotta sitten CD-levyt olivat tekemässä ryminällä tuloaan varteenotettavaksi tallennusformaatiksi PC-diskettien ja konsoleilta tuttujen pelikasettien rinnalle. Syitä oli monia – levyjen kustannukset olivat murto-osan esimerkiksi kasettien vastaavasta, minkä lisäksi niihin pystyi ymppäämään moninkertaisen määrän dataa. Tämä mahdollisti esimerkiksi kokonaisten videopätkien käyttämisen osana tarinankerrontaa. Yksi aikakautensa erikoisimmista ilmiöistä ovat ehdottomasti Full Motion Video- eli FMV-pelit, joista tuli 90-luvulla ihan oma genrensä.
Kyseinen kerrontatekniikka perustuu ennalta tallennettuihin videotiedostoihin tapahtumien esittämisessä esimerkiksi spritejen tai 3D-mallien sijaan. Teknologian ja peligrafiikan jatkuvan kehityksen myötä FMV menetti vähitellen asemaansa merkittävänä pelimekaniikkana, sillä sen tarjoamat pelilliset mahdollisuudet osoittautuivat hyvin rajallisiksi. Asiaa ei auttanut myöskään se, että näyttelijät revittiin monesti studion sisältä. Urheasta yrityksestä huolimatta lopputulos muistutti pahimmillaan kuulaopiston harrastelijakerhoa.
Poikkeuksiakin kuitenkin löytyi. Paremmasta päästä ovat muun muassa Sierra On-Linen camp-henkinen kauhustelukliksuttelu Phantasmagoria, yliluonnollisia elementtejä sisältävä seikkailupeli Gabriel Knight 2: The Beast Within sekä tietenkin alkuperäinen The 7th Guest. Vuoteen 1994 mennessä videopeliteollisuuden liikevaihto oli jo sen verran Hollywoodin elokuvateollisuutta suurempi, että myös siellä alettiin kiinnostua FMV:n mahdollisuuksista.
Vuonna 1994 ilmestynyt Johnny Mnemonic sai kunnian olla ensimmäinen elokuvastudion tuottama videopeli, ja kukapa voisikaan unohtaa esimerkiksi Electronic Artsin Wing Commander -sarjaa, jossa nähtiin muun muassa Mark Hamill, Tom Wilson ja Malcolm McDowell. Tai The Ripperiä, jossa Christopher Walken vetää ehkä christopherwalkenmaisimman roolisuorituksen koskaan.
Vaikka FMV-genre kuoli käytännössä kokonaan 90-luvun lopussa, nostalgia taiteenlajia kohtaan ei koskaan kuollut. Nykyisin FMV-pelit ovat edelleen voimissaan, ja ne yhdistelevät usein tietokoneella tuotettua grafiikkaa (CGI), vihreää taustakangasta sekä pelimoottorin grafiikkaa immersiivisemmän kokemuksen luomiseksi. Jos jostain pitäisi aloittaa, kannattaa antaa mahdollisuus Sam Barlow'n teoksille. Näihin lukeutuvat muun muassa vahvasti draamavetoinen Telling Lies sekä näyttelijämaailmaan sijoittuva Immortality.
Mutta se siitä! Tänään puhutaan The 7th Guestista, joka oli aikoinaan upouuden CD-formaatin ensimmäisiä aitoja hittejä. Kauhujen kartanoon sijoittuva pulmapeli yhdisti perinteistä tietokonegrafiikkaa ja aitojen näyttelijöiden kanssa työstettyä videota toimivaksi, mutta camp-henkiseksi kokonaisuudeksi. Nyt arviossa oleva The 7th Guest Remake on puolestaan muutaman vuoden takaiseen VR-näkemykseen perustuva uusioversio, joka on uudistettu lattiasta kattoon niin grafiikoiden, teknologian, pulmapähkinöiden kuin näyttelijäsuoritusten osalta. Kokonaisuus toimii varsin mainiosti samalla alkuperäistä kunnioittaen, pitäen mukavalla tavalla pilkkeen silmäkulmassaan.
Astu sisään, vain yksi voi voittaa
Kuten Leskisen Petri VR-version arviossaan mainitsi, käsikirjoitusta ei ole lähdetty isommin rukkaamaan, mutta alkuperäisessä The 7th Guestissa nähty alkutakauma loistaa poissaolollaan. Lyhyesti kuvailtuna se avasi hiukan kartanon omistajan eli Henry Staufin synkkää menneisyyttä, ja siinä muun muassa kerrotaan, miten vuoden 1935 Hudson-joen varrella sijaitsevassa kaupungissa tuolloin majaillut kulkuri Stauf tappaa ensitöikseen naisen ja varastaa tämän käsilaukun. Veriteko käynnistää sarjan kammottavia tapahtumia, minkä lisäksi Staufista tulee kaikkien sattumusten jälkeen menestynyt leluvalmistaja. Varallisuudellaan hän rakennuttaa kartanon kaupungin laidalle, ja kaiken kukkuraksi useat Staufin leluja omistavat lapset sairastuvat salaperäiseen tautiin ja lopulta kuolevat. Stauf myös vetäytyi lopulta kartanoonsa vuosikausiksi. Hilpeää.
Alkuperäisessä päähenkilömme myös teleporttasi hiukan kömpelösti suoraan kartanoon, mutta tällä kertaa hän saapuu veneellä kartanon lähellä olevalle rannalle ja käppäilee sieltä taloon. Kyseinen tyylivalinta yhdistettynä takauman puutteeseen rakentaa eittämättä mystiikkaa huomattavasti enemmän, kun pelaaja ei varsinaisesti tiedä mitä odottaa. Sisälle saavuttuaan kartano on autio, mutta pian pelaajan silmille avautuu aavemaisia näkyjä menneistä tapahtumista. Pelaajan tehtävänä on leikkiä salapoliisia nykyajassa ja selvittää näkyjen avulla, mitä kartanossa oikein tapahtui.
Kaikki näyt liittyvät yhteen tiettyyn iltaan, jolloin kuusi vierasta oli kutsuttu Staufin kartanoon: entinen laulajatähti ja diiva Martine Burden, keski-ikäinen ja toisiinsa tyytymätön aviopari Edward ja Elinor Knox, nuoruuttaan muisteleva pankkivirkailija Julia Heine, kauppias Brian Dutton sekä näyttämötaikuri Hamilton Temple. Jokaisella on odotetusti omat synkät salaisuutensa, mutta heitä kaikkia yhdistää ahneus. Kyseinen kuusikkokaan ei aikoinaan löytänyt jälkeäkään Staufista itsestään, mutta sen sijaan he pääsivät keskelle pulmaviidakkoa, jonne oli jemmaitu heille osoitettuja ohjeita. Kuten arvata saattaa, vieraat kääntyvät lopulta toisiaan vastaan Staufin juonittelujen ansiosta, eikä verenvuodatukseltakaan säästytä.
Pelillisesti homma rokkaa edelleen kuin klassisessa seikkailupelissä. Kartanossa on parisenkymmentä huonetta, joista jokaisessa on omat aivopähkinänsä purtavana. Luvassa on muun muassa esineiden pällistelyä, siirtelyä ja manipulointia, minkä lisäksi päähenkilöllämme on käytettävänään mystinen lyhty, jota hyödyntää pulmienratkonnassa. Yksi teoksen hauskimmista jutuista on eittämättä juurikin tämä valonlähde, sillä sitä kannattaa osoittaa vähän joka puolelle. Tällöin voi huomata esimerkiksi, miten taulut eivät olekaan sitä miltä näyttää, repsottavat tapetit oikaistuvat tai hämähäkinseitit katoavat katoista. Ilman lyhtyä voi myös missata useita ohjeistuksia, joita ilman eteneminen tyssää nopeasti.
Suurin osa tehtävistä vaatii valon ohella mekaanisten asioiden käsittelyä, vihjeiden lukemista tai kaikkia näitä. Jos ei millään keksi ratkaisua, talosta löytyy myös kolikoita, joiden turvin käyttää vinkkisysteeminä toimivaa ouija-lautaa. Juonenkuljetus ja pelillinen anti ovat erinomaisessa balanssissa, sillä tutkittavaa on riittävästi, eikä tarina tule koskaan liikaa pelattavuuden tielle. Pulmien taso on myös useimmiten juuri sopiva: ei liian kiharainen, muttei kuitenkaan pelaajaa aliarvioiva. Kokemus tuntuu usein mukavan palkitsevalta.
Erinomainen kauhukävely, jota latistaa vain... Kimble?!
Audiovisuaalisesti peli on hienoa työtä. Uudistunut grafiikka on onnistunutta, minkä lisäksi siihen on upotettu volumetrisesti kaapattua videota. Tämä tarkoittaa, että näyttelijäsuoritukset on kuvattu hahmojen kolmiulotteisuus säilyttäen. Lopputulos on upea, ja ääniraitakin palvelee tunnelmaa erinomaisesti. Tämän ohella äänisuunnittelu on toteutettu esimerkillisesti, kun taas uudet näyttelijäsuoritukset ovat kieltämättä vähän pompöösejä. Hyvällä tavalla teatterimaiset esitykset sopivat teoksen henkeen kuitenkin loistavasti.
Kaiken kaikkiaan noin viisituntinen seikkailu on kaikin puolin viihdyttävää tavaraa, mutta pari kauneusvirhettä rokottaa hieman arvosanaa. Ensinnäkin on pakko peesata Petriä ja todeta, että loppukliimaksi on harmittavan paha pannukakku kimblemäisen lautapelinsä kanssa, kun noin muuten pulmien ja käsikirjoituksen taso pysyy pääosin korkealla läpi seikkailun ajan. Toinen motkotuksen aihe on kenties makuasia, mutta pakko se on todeta: aina kun päähenkilömme käpälöi tavaroita, objekti lentää aina kohti lattiaa ja ihan minne sattuu. Sitten tavara vain katoaa ja ilmestyy uudelleen oikealle paikalle. Koomista ja hieman immersion rikkovaa, mutta kenties VR-taustan sanelemaa.
Joka tapauksessa viihdyin kartanokauhustelun parissa lopulta erittäin hyvin, vaikken ole maailman suurin seikkailupelien kuluttaja. The 7th Guest Remake on kekseliäs ja mieleenpainuva tapaus, joka osoittaa, ettei FMV-genre olekaan ihan toivoton ja pystyyn kuollut taiteenlaji. Toivottavasti vielä joskus näemme muitakin vanhempia FMV-pelejä uudistettuna painoksena. The 7th Guestin suhteen pullat on hyvin uunissa, sillä uusimmille konsoleille sekä PC:lle on helposti saatavilla uusioversion ohella niin virtuaalitodellisuusversio kuin alkuperäisen remasterointikin.
