Ei näin kyllä kriminaaleja nalkiteta

Videopeleissä rikosten selvittelyssä keskitytään yleensä itse rikospaikalla tapahtuvaan johtolankojen löytämiseen ja päätelmien tekoon niiden perusteella. Yhteistyössä Saksan Rheinland-Pfalzin rikospoliisin kanssa suunniteltu Forensics: Crime Scene Detective siirtää tutkimukset laboratorion puolelle. Ainakin tämän kokemuksen perusteella pysyn kyllä jatkossakin mieluummin kentällä.

David Caruson jalanjäljissä

Kun Sherlock Holmes keksi sormenjäljet, ne olivat rikostutkimusteknologian terävintä kärkeä. Sittemmin poliisit ovat keksineet vaikka minkälaisia menetelmiä pitkäkyntisten nappaamiseksi. Hämäräveikkojen perään päästään villapaidasta irronneiden langanpätkien, kengänpohjien kuvioinnin, hiustuppojen, veriroiskeiden tai kuolatahrojen perusteella.

Kuva

Näytettä otettaessa on tärkeää, että mukaan kaavitaan vain ihmisestä irronnutta materiaalia eikä esimerkiksi kokolattiamattoa tai kuravelliä.

Aerosoftilla keksittiin, että ihmisiä voisi kiinnostaa kokea elämä rikostutkimuslaboratoriossa, ja niinpä he lyöttäytyivät yhteen Saksan keskusrikospoliisin kanssa ja alkoivat työstää simulaatiota, jossa ensin kerätään todistusaineistot ja sen jälkeen analysoidaan niitä erilaisilla moderneilla työkaluilla. Pelistä huokuu pyrkimys autenttisuuteen, mikä näkyy etenkin siinä, miten harjoitustehtävissä muistutetaan oikean prosessin tärkeydestä: ennen kuin mitään napataan labraan vietäväksi, kaikki täytyy merkitä ja valokuvata, jotta tutkimusta johtavat etsivät voivat muodostaa tarkan, faktoihin perustuvan kuvan tapahtuneesta.

Kuva

Kun tiedetään tarkasti, mistä mikäkin todiste on poimittu, on poliisietsivän mahdollista sijoittaa kaikki pohjakuvaan ja sen perusteella arvuutella, kuka murhasi kenet, millä ja missä.

Tarkkana kuin porkkuna

Forensics: Crime Scene Detectivessä pelaaminen jakaantuu kahteen osaan. Rikospaikalla etsitään paikkoja, joihin kriminaali on lähmäissyt hilloiset näppinsä, kolutaan nurkat, joihin on voitu unohtaa muistitikku, kännykkä tai satunnainen Smith & Wesson, kerätään mukaan post-it-laput, joihin on kirjoitettu salasanoja ja tökitään vanupuikolla verilammikoista DNA:ta.

Kuva

Pelin grafiikka ei hivele silmiä, ja olisi tämän huoneen voinut sentään siivota, kun on poliisikin tulossa käymään.

Kun kylmälaukku on täytetty johtolangoilla, on aika siirtyä labraan ja alkaa analysoida. Lattialla lojunut puukko heitetään syanoakrylaattikaappiin, joka loihtii esiin sormenjäljet. Kudosnäytteistä erotellaan DNA:ta ja tuliaseilla tehdään koeammuntoja vesitankkiin, jotta nähdään millaisia uria rihlat jättävät luotiin.

Kuva

DNA-vertailun perusteella voidaan aukottomasti selvittää, kuka meni vuotamaan verta parkkihallin lattialle.

Näytteiden valmistuttua on aika aloittaa pikkutarkka vertailutyö. Sormenjälkiin pitää merkata yhtenevät yksityiskohdat ja DNA-jämille yritetään löytää kaveria kohdehenkilön alkuperäismateriaalista. Löydökset kirjataan raporttiin, joka toimitetaan sähköpostitse tutkinnan johtajalle, joka hakee epäillyt kuulusteltavaksi ja kaivaa totuuden esiin todisteita hyödyntäen.

Kuva

Totuus ei ole tuolla ulkona vaan tässä kansiossa.

Hauskaa kuin hampaanpoisto

Forensicsissa on oikeastaan kaksi haastetta: johtolankojen löytäminen ja niiden valokuvaaminen. Sormenjäljet piileskelevät, kunnes niitä osoitetaan ultraviolettivalolla, ja varsinkin isommalla alueella niitä on harvassa ja omituisissa paikoissa. Rikkoutuneet kännykät piiloutuvat autojen alle tai roskakoreihin. Todellinen päänsärky syntyy siitä, kun kolme veritahraa on aivan vierekkäin, mutta jokainen niistä täytyy merkitä ja valokuvata yksitellen.

Kuva

Todistekansioon kelpaavassa valokuvassa täytyy näkyä vain yksi veritahra ja sitä osoittava markkeri, koska ilmeisesti viereisen roiskeen vilahtaminen sotkisi koko tutkinnan.

Ärsytystä aiheuttaa myös se, että vain yhtä työkalua voi pitää mukana kerrallaan. Ensin juostaan pitkin areenaa ultraviolettivalon kanssa, jotta löydetään sormenjäljet. Sitten juostaan instrumenttisalkulle palauttamaan taskulamppu ja ottamaan mukaan merkkilappunivaska. Kun todisteet on merkitty, juostaan taas lähtöpaikkaan vaihtamaan markkerit kameraan, jolla yritetään saada tarkkaan rajatut kuvat kaikesta mahdollisesta. Heikosti sijoitettu merkki voi johtaa siihen, että sääntöjen mukaista kuvaa ei ole mahdollista ottaa, jolloin taas viedään kamera laukkuun, otetaan merkintävälineet mukaan, sijoitetaan lappu sopivampaan kohtaan, juostaan salkulle, poimitaan kamera matkaan ja yritetään uudelleen.

Kuva

Aivotutkijat sanovat, että ihminen ei oikeasti kykene tekemään kahta asiaa yhtä aikaa, mutta kuvittelisi kameranlaukaisimen painamisen onnistuvan, vaikka toisessa kädessä onkin spraypurkki.

Naurettavinta tämä on, kun kuvataan luodin lentorataa: luodinreikään työnnetään laserosoitin, jota kuvaamaan asetellaan kolmijalalla seisova kamera. Lasersäteeseen suihkitaan laserin näkyväksi saavaa höyryä, jotta kuvasta voi päätellä, mistä laukaus ammuttiin. Kolmenkymmenen sekunnin valotusaika käynnistyy kameran laukaisinta painamalla, mutta koska spraytölkki ei voi olla kädessä samaan aikaan, kun kameraa käsitellään, menee muutama ensimmäinen sekunti aina hukkaan, kun laukaisimen painamisen jälkeen täytyy taas juosta varustevarastoon hakemaan suihkepulloa.

Kuva

Tutki näitä toistasataa kappaletta, niin johan alkaa hymy hyytyä.

Alkuun kiinnostavalta kuulostava idea väljähtää nopeasti kuin aurinkoon jätetty lasillinen ananas light -limpparia. Varsinkin sormenjälkien tupsuttelu menettää hohtonsa muutaman kymmenen kerran jälkeen, eikä muidenkaan todisteiden keräily paljon kauemmin jaksa viihdyttää. Neljässä harjoitustehtävässä ja neljässätoista varsinaisessa tutkinnassa on siis ihan riittävästi tekemistä.

Pisteitä Forensics saa raikkaasta ideasta, mutta kömpelö ja yksitoikkoinen toteutus ei anna aihetta enempään. Jos nämä mekaniikat olisivat osana jotain oikeaa poliisitutkimuspeliä, ne toimisivat todennäköisesti paremmin, mutta itsenäisenä julkaisuna kokemus jää vajaaksi.