Sherlock Holmes on yhä yllättävän kuumaa kamaa ottaen huomioon mestarietsivän 1800-luvulle saakka ulottuvat juuret. Vaikka televisio- ja leffaversioissa hyödynnetään nykyään melkoisia vapauksia niin hahmon kuin miljöönkin suhteen, luottaa ukrainalaiskehittäjä Frogwares pitkälti Arthur Conan Doylen luoman alkuperäisvision voimaan. Digi-Sherlock tutkii visaisetkin tapaukset verkkaisen herrasmiesmäisellä tyylillään Watsonin tyytyessä sivustatarkkailijan rooliin. Toki jotain vivahteita on tarttunut mukaan moderneista versioista, kuten tyylikeino visualisoida päättelyssä avustavat pienetkin yksityiskohdat helposti pureskeltavaan muotoon.
Baker Streetin päättelijä
Crimes and Punishments koostuu kuudesta erillisestä tapauksesta, joiden välinen juonijatkumo puuttuu miltei kokonaan. Suurin syy itsenäisesti rakennettuihin osioihin piilee päättelyihin nojaavassa mekaniikassa, joka suo pelaajalle vapauksia nimetä jopa syyttömiä tuomiolle. Vihjeiden perusteella täydennettävällä ajatuskartalla valitaan kahden vaihtoehdon väliltä kulloinkin loogisemmalta kuulostava teoria, minkä mukaan kaavio piirtyy kohti ratkaisuaan. Väärätkin päätelmät vievät tapauksen näennäisesti kunnialla päätökseen, eikä mahdollisista virhearvioista rangaista kuin saavutusten menettämisellä. Pelaaja voi vielä lopuksi tarkistaa spoiler-napin takaa, menikö oma ratkaisu yksiin kehittäjien kanssa, sekä halutessaan palata järjestämään ajatuksensa uudelleen. Usein oikea päättelyketju syntyy sen suuremmitta ongelmitta, mutta pariin otteeseen tapahtumien todellista kulkua joutuu pähkäilemään pidempään. Lisäksi pelaajan harteille sälytetään päätös tuomion kovuudesta. Sherlock voi ympäröiviin puitteisiin vedoten joko sympatisoida tekijää tai rangaista syyllistä rankimman mukaan lakikirjaan sokeasti tukeutumalla.
Muilta osin noin parituntisten mysteereiden selvittäminen on varsin suoraviivaista puuhaa. Jumiin ei voi kovin helposti jäädä, mikäli jaksaa vähänkään seurata ruudun tapahtumia. Kinkkisemmätkin päättely- ja palikkatestit pystyy sivuuttamaan napin painalluksella, mikäli oma kärsivällisyys tai kyvyt eivät riitä pikkupulmien ratkaisuun. Tehtäväpuitteet muodostuvat yleensä Baker Streetin ja Scotland Yardin lisäksi parista-kolmesta vierailtavasta kohteesta. Rikospaikan nurkkia nuohotaan huolellisesti, kunnes peli ystävällisesti ilmoittaa tarvittavien johtolankojen löytyneen. Tämän jälkeen siirrytään jututtamaan todistajia, epäiltyjä tai muita tapaukseen liittyviä henkilöitä. Sherlockin tarkkaavaisuutta hyödynnetään korostamaan kuulusteltavan habituksesta oleellisia yksityiskohtia, kuten tummentuneet silmäpussit tai epätavallisen arvokkaat vaatteet. Näillä eväin vastapuolen voi tarvittaessa käräyttää valheesta tai muutoin ohjata keskustelua suotuisaan suuntaan. Valttikortteja käytetään tiukasti kehittäjän sanelemissa kohdissa, ja väärän listalta poimitun argumentin käyttö johtaa ainoastaan kömpelöön ”yritä uudelleen” -kehotukseen.
Onnistuneiden juttutuokioiden jälkeen vanhaan kohteeseen aukeaa uutta tutkittavaa tai vastaavasti siirrytään ihmettelemään seuraavaa ympäristöä. Samaa kaavaa toistetaan, kunnes päättelykaaviota on täydennetty riittävillä vihjeillä syyllisen nimeämiseksi. Toisinaan pelaajaa pompotellaan samojen paikkojen välillä ärsyttävyyteen asti todisteiden tai lisäkommenttien perässä. Eniten hiertävät pitkät lataustauot lukuisten siirtymien aikana. Tutkimisintoon vaikuttaa myös melkoisesti työstössä olevan tapauksen puitteet. Ensimmäinen murhamysteeri jää ehdottomasti tylsimmäksi, mutta onneksi mukaan mahtuu kiinnostavampaakin pähkäiltävää kuin eläköityneen merikarhun surma.
Yksinkertaisen rakas Watson
Teknisesti Sherlock Holmes tarjoaa keskivertoa jälkeä. Lukuisissa lähikuvissa kasvonpiirteet täyttävät helposti nykystandardit, vaikka animaatiot hieman ontuvatkin. Sen sijaan ympäristöt ovat miltei täysin staattisia ja alueet muutoinkin erittäin kompakteja rännejä. Toisinaan ulkotiloissa tarjoillaan kuitenkin yllättävän hienoja maisemia, joissa silmä lepää. Kontrollien suhteen kaikki toimii kuin pitää, eikä hahmo esimerkiksi jää jumittelemaan epämääräisiin paikkoihin. Ainoastaan pariin otteeseen todisteita joutui etsimään tavallista pidemmän kaavan kautta ailahtelevasti toimivan korostusominaisuuden vuoksi. Sherlockin ääninäyttelijä hoitaa tonttinsa sopivan kuivakalla brittityylillään, eivätkä muutkaan roolisuoritukset aiheuta nurinaa. Tosin Watsonin hahmo muistuttaa älykkyydeltään lähinnä keskimääräistä huonommin koulutettua apinaa. Tohtorin suusta on turha turha odottaa yhtään hyödyllistä kommenttia tutkimuksia avustamaan.
Vaikka Sherlock Holmes: Crimes and Punishments ei suoranaisesti häikäise millään osa-alueellaan, tarjoaa se mukavan rauhallista viihdettä syysiltojen iloksi. Aivonystyröiden todelliseen kuormittamiseen peli ei sovellu, mutta jouhevasti eteneviä tapauksia tutkii mielellään yhden tai pari illassa. Konsoleilla dekkarien lajityyppi on rikollisen aliedustettu, joten Sherlockin seikkailut kannattaa ottaa ilolla vastaan.
